Onnea tuottavia jäniksen käpäliä - tai sitten ei

Blogin päivityksessä on ollut taas taukoa. Lumien sulamista odoteltiin ja nyt on vihdoin saatu taas treenimoodia päälle. Kevään ensimmäinen esineruutu on tehty. Koirat etsivät innoissaan talven jälkeen esineitä - paitsi Binka, joka oli kahden esineen jälkeen sitä mieltä, että "anna nami, minulle riittää". Binka on saanut olla yleisenä lelli-koirana ja siitä on tullut aivan mahdoton mummo-koira. Kontakti pysyy hyvänä ihmisten taskuihin, eikä omistajaakaan tarvitse kuunnella, jos luvassa voi olla herkkuja joiltakin muilta. Ihmiset ovat tietenkin äärettömän ihastuneita pentu-koiralta näyttävään 10-vuotiaaseen, joka katsoo niin kauniisti. . .

Brixin kanssa on palattu takaisin syksyllä tauolle jääneisiin este-treeneihin. Pienen epävarmuuden jälkeen pikku-koira hyppelee metristä lelun perässä edestakaisin. A-estettä on nyt ylitetty ainoastaan kapula suussa, sillä pikku-koira kiipeilee ihan mielellään. Pikku-koiran mielestä TUO-käsky ei ole kuitenkaan millään lailla sidoksissa esteisiin. Nyt meillä on ihan selkeästi tiedossa mitä treenataan. Kipumuisti on koiralla niin vahva, että vaikka kapula suussa esteiden tekeminen ei enää tunnu mahassa kipeältä, niin työsarkaa on muistijäljen poistamisessa. Omalla koulutuskentällä moni asia sujuu ihan mainiosti, mutta aika näyttää miten koira toimii vieraassa ympäristössä - Brixi on kuitenkin aika pehmeä koira. Hakutreeneissä on nyt harjoiteltu sitä kuuluisaa malttia maalimiesten luona. Viime kesän kokeissahan koira sai mainintoja, että "sieltäpä tulikin ystävällinen koira". Nyt harjoitellaan olemaan hieman pidättyväisempiä. . . ainakin siihen asti, että saadaan arvostelu.

Harmin kanssa yritetään nyt kehittää keskittymistä tottiksessa. Harmi on melko malttamaton ja nyt on yritetty opetella ihan vain kentälle menemistä - ei ole välttämätöntä kiskoa hihna soiden neljä tassua ilmassa, kun on niin kivaa päästä treenaamaan. Spontaanisti otettiin ihmisryhmä ja Harmin kohdalla siinä ei ollut mitään ongelmaa. Tytöthän yrittivät molemmat uida ihmisryhmässä liiveihin. Talvella ei viitsitty harjoitella paikallaoloa lumen päällä maaten, joten se on nyt otettu ohjelmistoon. Kuluneen viikon aikana on muutamia paikallaolo-harjoituksia tehty melko haastavankin häiriön alla ja edistystä on tapahtunut. Hakutreeneissä Harmin ilmaisu on parantunut ja nyt on otettu kuvioon mukaan ohjaajan meneminen maalimiehelle. Harmi vaikuttaa kestävän ohjaajan rymistelyn metsässä ihan hyvin - huomattavasti paremmin kuin tyttö-kelpiet harjoittelun alkuaikoina. Kerran Harmi tuli vastaan, mutta kun siinä ääneen ihmeteltiin, että missä se sinun haukkumasi mokke on, niin koira palasi paikalleen ja aloitti spontaanisti ilmaisun uudelleen.

Ja sitten niitä uutisia jänisrintamalta. Rusakot ovat rantautuneet länsi-Vantaalle. Niihin törmää päivittäin metsässä, puistossa, tiellä ja kotiovella. Jotta saadaan aikaan omistajalle riittävästi harmaita hiuksia, niin Harmi on oma-aloitteisesti pitänyt huolen siitä, että jäniskevennys pari kertaa viikossa (vähintään) pitää koiran mielen virkeänä. Pojan nenän käyttö soveltuu hyvin jänisten esiin ajamiseen ja Harmi pitää huolen siitä, ettei pupu jää pensaaseen. Onneksi Harmikin pysähtyy jo huomattavasti nopeammin kuin syksyllä, kunhan riittävän kovaa karjaisee. Ympäristön petokanta yrittää harventaa rusakoiden määrää, mutta kun maha on täynnä, niin raadon loput jätetään kelpien raakaruokinnan opetteluun. Brixi ja Harmi nauttivat mielellään ateriansa ulkona ja raatoja on nyt ihan tarpeeksi survottu koirankakkapusseihin ulkoilun lomassa. Binka ei niinkään raadoista välitä, parempi saada nami naapurin taskusta.

Reeniä, reeniä

Tänään tuli kamera mukaan treeneihin, joten hieman kuvapäivitystä

Binka on tehnyt tärkeimmän eli tallannut hakuradan.

Brixi ukkojahdissa

Harmi menossa metsään

Ja otettiin Harmin kanssa vielä noutotreeniä

Kevättä kohti

Lumet ovat vihdoin alkaneet sulaa täällä etelässä. Vielä ei kentille päästä vähään aikaan treenaamaan, mutta tiet alkavat olla pääosin kulkukuntoisia. Lenkkeilyä on kuitenkin harrastettu pääasiassa lähimetsikössä ja puistossa. Lumikin on jo niin tiivistä, ettei koirilla ole suurta tarvetta syödä sitä koko ajan ulkona ollessaan. Harmi rakastaa puuterilumessa juoksemista, mutta kun ei osaa tehdä sitä suu kiinni, niin nielty lumimäärä on ollut mitä melkoisin. . . ja siitähän seuraa, että joskushan se syöty lumi tulee sitten poiskin.

Binka ei ole montaa juoksuaskelta ottanut. Heti kun pakkanen kiristyy, niin mummo-koiralle pitää laittaa takki päälle. Brixi ja Harmi ovat sellaisia vauhtihirmuja, ettei ihan pieni pakkanen haittaa. Aapon nuljuluun kipuja hoidettiin laserilla muutama viikko. Hoito auttoikin niin, että kipulääkitys päästiin purkamaan ja Aapo pääsi taas vapaasti juoksemaan. Ontumisia ei ole nyt ollut, vaikka el:n tuomio olikin, ettei hoito ole auttanut ihan niin hyvin kuin toivottiin. Hoitoa jatketaan nyt Cartrofen-injektioilla ja Artroflex-lisällä. Pääasia kuitenkin on, että Aapo saa taas elää oikeaa koiran elämää. Keitasta on talven mittaan kehittynyt halikoira, jonka paikka on - ainakin koiran mielestä - ehdottomasti aina jonkun kainalossa. 

Joihinkin näyttelyihin keväälle on ilmoittauduttu vaihtelevalla kokoonpanolla ja koekalenteriakin on alettu silmäilemään ajatuksella, että jos tästä vielä kokeisiin päästään. Brixin ja Harmin hakutreenit ovat pyörineet lähes koko talven, mutta muu treenaaminen on jäänyt vähemmälle sääolosuhteiden vuoksi. 

Viikko sitten Harmilla kävi naisvieras tositarkoituksella. Nyt jännityksellä odotamme pentuja Yacatis-kenneliin. 

Rati-riti-ralla tuli talvi halla

Kun se nallekarkkien epätasa-arvoinen jakaminen jatkuu...

Vuosi vaihtui meillä rauhallisesti. Riihimäen alaosasto oli rakettievakossa Vantaalla, missä (ihme kyllä) paukkui huomattavasti vähemmän eikä juurikaan ennen virallisen paukutteluajan alkamista. Kiitos siitä! Riksussa se paukuttelu alkoi heti, kun kaupat joulunpyhien jälkeen aukesivat eikä loppua tuntunut näkyvän. Koirien kanssa käytiin vielä viiden jälkeen ulkona ja pärjäsivät sillä illan ihan kivasti.

No ettei nyt liian hyvin olisi mennyt, niin Keita alkoi uutena vuotena ontumaan toista takajalkaa. 4.1. käytiin sitten hakemassa eläinlääkärin arviota, kun ei tuntunut ohi menevän. Koira kuvattiin, mutta mitään tätä ontumaa selittävää ei niissä näkynyt. Lähdettiin sitten hoitamaan sitä lihasvammana kipulääkekuurilla ja säännellyllä (ja vähemmän revittelevällä) liikunnalla. Nyt Keita on voinut ihan hyvin ja ainakaan vielä (koputtaa puuta!) ontuminen ei ole uusiutunut.

No hetken jo näytti siltä, että päästäisiin palaamaan arkeen. Kunnes sitten Aapo aloitti uudelleen ontumaan sitä vasenta takajalkaa 18.1. Eläinlääkärin ohjeilla aloitettiin uusi kipulääkekuuri ja vähennettiin rellestämistä. Alkuun näyttikin siltä, että kuurista olisi apua ja ontuminen loppui. Valitettavasti kuitenkin muutaman päivän jälkeen ontuminen palasi, vaikka kipulääkitys oli koko ajan päällä. Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin suunnata 25.1. uudelleen eläinlääkäriin. Nuljuluun painaminen aiheutti melkoisen voimakkaan kipureaktion. Kuvattiin vielä varmuuden vuoksi se vasen takajalka, mutta niissä kuvissa ei näkynyt muutosta joulukuussa otettuihin. Syypääksi ontumiseen todettiin siis se pahuksen luupiikki. Aapo sai kortisonia injektiona suoraan polveen. Nyt on viikko lenkkeilty vain hihnassa ja seuraavat kaksi viikkoa lisäillään liikuntaa pikkuhiljaa. Toistaiseksi Aapo on voinut hyvin eikä ontumista ole kortisonin saamisen jälkeen ollut. Toivottavasti ei ihan heti tulekaan.

Riihimäen alaosasto alkaa olla t-o-d-e-l-l-a turhautunut, kun vuoron perään on joko saikkua tai paukkupakkasia tai pääkallokelejä. Mitään ei olla tehty lukuun ottamatta muutamia kalsaritokoja. Toivottavasti se kevät sieltä pikkuhiljaa tulisi ja mielellään vähemmillä vastoinkäymisillä kuin tämä talvi.

Aapo

Vuosikatsaus 2015

Taas on aika tehdä katsaus taaksepäin siihen, mitä kuluneen vuoden aikana on tapahtunut.

Binkan vuosi on kulunut oloneuvoksena. Treenailtu on oman mielen virkistykseksi. Binkahan kärsii silmien kuivumisesta ja joutui edellisenä vuonna doping-karenssiin silmätippojen takia. Ajateltiin jo, että näyttely- ja koeura on nyt kokonaan takana. Valoa tunnelin päähän kuitenkin tuli syksyllä, kun löydettiin Binkalle doping-vapaat silmätipat, joilla silmät ovat pysyneet kunnossa. Hakutreeneissä Binka on ollut mukana rataa tallaamassa ja kerjäämässä treenikavereilta nameja (treenikaverit eivät voi vastustaa tuota minulle-ei-anneta-kotona-ruokaa -katsetta). Doping-karenssista vapautumisen myötä on hiljakseen opeteltu rally-tokoa, mikä vaikuttaa ihan mukavalta mummo-koiran lajilta. Uusien tokosääntöjen mukaisia toko-liikkeitä ei jakseta enää 10-vuotiaan koiran kanssa opetella. Binkallehan siis tuli 10 vuotta täyteen marraskuussa. Binka on syksyllä käynyt hierojalla joitakin kertoja. Hierojan mukaan Binka on erittäin hyvässä lihaskunnossa tuon ikäiseksi koiraksi. Tämä tietenkin lämmittää omistajan mieltä, vaikka totuuden nimessä on kyllä todettava, että tuon lihaskunnon sailaisuus jää mysteeriksi. Mummo-koira on mukavuudenhaluinen ja laiska liikkumaan paitsi silloin kun pentumaisuus-vaihde kytketään päälle.

Aapon lastenvedot jäivät alkuvuodesta tauolle haitallisen lumipalloefektin takia. Pienen koiran pää ei kestänyt ympärillä lentäviä lumipalloja ja vedoista alkoi tulla liian extremeä lapsia ja ohjaajaa ajatellen. Helmikuussa Aapo muutti kirjat Riihimäen alaosastoon Millan ja Keitan kanssa. Pitkän matkan takia hakuileminen Vantaalla jäi pois ohjelmasta. Kesäkuussa Aapo kävi agi-epiksissä Riihimäellä hakemassa "hyllyjä", mutta koiralla oli kivaa. Syyskuussa Aapo kävi näyttelyssä Porvoossa, mistä tuloksena VAL ERI2 SA PU2. Se jäikin sitten vuoden ainoaksi näyttelyksi. Lokakuussa Aapo korkkasi ensimmäisen rally-toko-kokeensa saaden 97/100p. Loppusyksystä Aapo alkoi ontua ja koska vaiva ei tuntunut parantuvan, niin eläinlääkäri-reissuhan siitä sitten tuli. Aapolla löytyi nuljuluusta luupiikki ja koska el:n mukaan vaiva on yleinen agility-koirilla, niin laji jätettiin nyt sitten kokonaan pois, ettei tilanne pahene. Lisäksi ristisiteestä löytyi pieni repeämä, jota on nyt paranneltu konservatiivisella hoidolla (hihnalenkkeilyä ja hillumiskielto suom.huom.)

Brixin vuosi alkoi sairastamalla. Huhtikuussa Brixiltä diagnostisoitiin anaalistriktuura. Hoidon ennuste oli epävarma ja huoli koiran paranemisesta oli suuri. Onneksi Brixi kuitenkin toipui striktuuran laajennuksesta hyvin. Treenaaminen oli kuitenkin tauolla ja kesällä mentiin hakukokeeseen hyvinkin keskeneräisenä. Henkilöetsintä meni hyvin, mutta esineet eivät nousseet. Tottis oli esteiden osalta hyvinkin kesken (koira koki selvästi haastavaksi estehypyn, mitä oli treenattu ennenkuin striktuura todettiin), eivätkä pisteet riittäneet koulutustunnukseen. Syksyn mittaan jatkettiin treenaamista ja koira alkoi päästä yli estehyppyyn liittyvistä ennakkoluuloistaan. Kokeeseen ei enää kuitenkaan syksyllä lähdetty. Näyttelyiden osalta pidettiin välivuosi.

Keita korkkasi näyttelyt tammikuussa tuloksena KÄY ERI1 SA PN3. Helmikuussa oli muutto alaosaston mukana Riihimäelle. Huhtikuussa Keita kävi tokokokeessa tuloksena AVO1 2.sij. Kesällä Keita kävi pari kertaa avoimen luokan jälkikokeessa. Pisteet eivät riittäneet kummassakaan kokeessa koulutustunnukseen, vaikka toisessa kokeessa koulutustunnus jäi vain kolmen tottis-pisteen päähän, mikä vähän harmitti. Syyskuussa Keita kävi vielä näyttelyssä, mistä tuloksena KÄY EH2.

Harmi on ollut kuluneen vuoden aikana pari kertaa virallisessa näyttelyssä: kesäkuussa tuloksena JUN EH2 ja syyskuussa NUO ERI1. SA:ta meille ei tänä vuonna suotu. Koira sai tuomarilta huomautusta käytöksestä "olisi saanut paremman arvosanan, jos olisi käyttäytynyt paremmin". Harmi on harmi. Ollaan kuitenkin ihan tyytyväisiä, ettei sentään nostanut jalkaa viereisen koiran kylkeen, minkä teki mätsärissä. Harmi on täysin sisäsiisti, mutta ulkona ei paljon katso mihin se jalka nousee. Viimeksi tänään kävi pissimässä Keitan päälle, kun Keitsy kyykistyi tarpeilleen, Tottista ja hakua on treenattu vuoden mittaan ja jonkin verran edistystäkin on tapahtunut. Harmista kuitenkin on niin ihquu juosta ja riehua. Syksyllä Harmi käytettiin terveystarkastuksessa. Lonkat kuvattiin C/C, mutta niissä ei ole nivelrikkoa, mikä on pääasia.

Joulu vietettiin yhdessä riehuen ja juosten. Valitettavasti tänäkin vuonna tuli jotakin ikävää juuri vuoden vaihteessa (viime vuonnahan meillä oli nenäpunkki). Tapaninpäivänä joku tiputti ilmeisesti kiven ylikulkusillalta kun ajoimme ohi ikävin seurauksin. Auton takalasi särkyi. Onneksi kuitenkaan koirat eivät sillä kertaa olleet mukana.

Aina ei mee nallekarkit tasan...

Aapo alkoi ontumaan vajaa pari viikkoa sitten toista takajalkaa. Se meni kuitenkin ohi, kun sai parina päivänä Rimadyliä. Vaiva kuitenkin uusi viime viikon lopulla. Koko ajan jalka taipui normaalisti joka suuntaan eikä mitään turvotuksia tuntunut. Myöskään mitään kohtaa Aapo ei kokeiltaessa aristanut. Ontuminen on ollut huomattavasti lievempää kuin ensimmäisellä kerralla, mutta tänään käytiin kuitenkin hakemassa asiantuntijan arviota tilanteesta ja suunnattiin Aapon kanssa EHELille tutkimuksiin. Tässä täytyy kyllä mainostaa, miten hyvä paikka tuo on ja miten mukavaa henkilökunta siellä on.

Aapo tutkittiin päästä varpaisiin. Kaikki jalat taivuteltiin ja kokeiltiin tosi tarkasti. Myöskään eläinlääkäri ei löytänyt mitään kipukohtaa tai tuntenut turvotusta. Liikkeessä havaittiin pientä epäpuhtautta, mutta homma ei ollut mitenkään helppo, koska Aapon mielestä eläinlääkäriasema oli siisti paikka ja ihmiset ihan mahtavia. Henkilökunta nauroikin Aapon touhotukselle ja hännän heilutukselle.

Eläinlääkäri epäili, että eturistisiteestä olisi jokunen säie poikki. Päädyttiin sitten kuvaamaan koira, jotta olisi ainakin jatkoa varten vertailukuvia. Selkä oli puhdas, samoin myös lonkat edelleen kunnossa. Terveen jalan polvessa ei siinäkään ollut mitään huomautettavaa. Kipeän jalan polvessa näkyi pieni tummentuma, mikä viittaa juurikin siihen, että muutama säie on ristisiteestä poikki. Hoitamattomanahan ristisiteen ongelmat aiheuttavat nivelrikkoa. Nyt Aapo on viikon tulehduskipulääkekuurilla ja säännellyllä liikunnalla alkaen kahden päivän täyslevolla ja jatkuen kolmeen viikkoon saakka pelkästään remmilenkkeilyllä. Tämä siksi, että elimistö saa rauhassa korjata ristisiteen vaurioita.

Vähän harmillisempi juttu oli se, että kipeän jalan nuljuluusta löytyi myös pieni luupiikki. Sen kehittymistä seurataan tulevaisuudessa, mutta tuskimpa tuo on tämän ontumisen syynä. Luupiikki ei kuitenkaan parissa viikossa kehity, vaan vaatii huomattavasti pidemmän ajan. Eläinlääkäri kertoi, että nuljuluun ongelmat ovat hyvin tavallisia nimenomaan agilitykoirilla, koska siihen kohdistuva rasitus on niin kova. Päätös Aapon agilityuran lopettamisestahan tehtiin jo viime vuonna, mutta tämän tiedon jälkeen täytyy miettiä vakavasti tuleeko omista koirista yksikään jatkossa enää kyseistä lajia tavoitteellisesti harrastamaan.