Eilen ajettiin Riihimäelle mölli-tokoilemaan Brixin ja Keitan kanssa. Näitä tapahtumia voisi olla enemmänkin, suuret kiitokset järjestäjille vaivannäöstä. Molemmat tytöt mölleilivät avoimessa luokassa. Brixi loi omalla suorituksellaan uuden merkityksen käsitteelle "show-kelpie" ;) Yleisöllä oli hauskaa. Tämä tietenkin lisäsi pienen koiran motivaatiota yleisön hauskuuttamiseen. Ohjaajalle tilanne ei kuitenkaan ollut ihan optimaalinen, mutta tavoitteeseen päästiin niiltä osin, että koetilanne oli koiralle kiva :p Kiitokset Sannalle taas kerran kuvaamisesta.
Brixin mielestä paikallaan makaaminen on TOSI TYLSÄÄ!
Seuraamisessa piti antaa yksi lisäkäsky - hallissa oli tosi hyviä hajuja.
"Mennään jo tekemään lisää!!"
Estehyppy - ei olla juurikaan avoimen luokan estehyppyä harjoiteltu, joten yhden lisäkäskyn vaati istumiseen.
Kokonaisvaikutelmaksi tuomari antoi 9: Koira oli iloinen :D
Keitan tassun haava on parantunut hyvin, mutta iho on edelleen haavan kohdalta ohut ja ärtyy helposti, mikä heikensi suoritusta loppua kohti. Tassu oli hyvin suojattu sidoksella ja kipsivanulla, mutta paraneminen ennalleen tuntuu kestävän.
Onnistunut reissu niiltä osin, että päästiin puuttumaan paikallaolo-ongelmaan koetilanteessa.
Virettä ja virtaa riitti parin viikon lepäilyn jälkeen.
Binka ja Aapo olivat mukana kannustusjoukoissa. Kokeen jälkeen treenattiin vielä ulkona kannustusjoukon kanssa. Kotiin päästyä oltiin kaikki valmiita päikkäreille.
Kelpiet ja bortsu

Meidän jengi
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
perjantai 22. marraskuuta 2013
Forever young, Binka 8 years
Vaikea uskoa, että siitä on jo 8 vuotta, kun pieni musta turkkisankari näki päivänvalon. Meille muutti pikku tyttö, joka kasvattajan luona vain söi ja nukkui - kotona ei sitten syönyt, eikä nukkunut, malttamaton pieni pentu <3 Binkan kanssa tuli sekin nähtyä, että koiranpentu voi nukahtaa kesken juoksun ja kaatua suoraan kyljelleen;)
Kuvassa pieni pörröinen tyttö lempipuuhassaan.
Binkasta kuoriutui kielellisesti lahjakas pikku-musta prinsessa, joka on kuin hyvä viini - paranee jatkuvasti vanhetessaan <3 Virallisesti Binka siirtyy tänään veteraaniluokkaan, vaikka ei sitä äkkiä uskoisi. Käytös on kuin pikku pennulla. Ikääntyminen näkyy lähinnä siinä, että pikku-musta on yleensä sitä mieltä, että koiralaumalle annetut komennot eivät koske grand-old-ladyä. Saattaa kyllä tossahtaa toisille: "Hei nuijat, käsky kävi, ettekö ymmärrä!?!" Prinsessa on tietenkin kaikkien komentojen yläpuolella.
Meillä on myös ollut onnea, sillä Binka on pysynyt terveenä ja aktiiviharrastaminen meillä jatkuu toivottavasti vielä kauan.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Auts, lasia!
Nyt sitten on taas aika kirota kaikki lasien rikkojat: tuntekoot he kaikki joka askeleella kipua kävellessään!!! Loppuviikolla päivälenkin jälkeen Keita palasi kotiin jättäen verisiä tassun jälkiä peräänsä. Polkuanturassa oli pari senttiä pitkä kohtuullisen syvä haava, joka vaati käyntiä eläinlääkärissä. Käynnin tulos oli tokkurainen bordercollie, jolla oli tikit anturassa, kipulääke- ja antibioottikuuri päällä ja pakollinen treenitauko edessä. Kukkaro keveni taas kohtuullisesti - onneksi kaikilla koirilla on vakuutus.
Nyt pitäisi vielä estää koiraa pääsemästä tikkeihin käsiksi. Kaulurista huolimatta se on aika haastavaa, koska Keitan ulottuvuus on kirahvin kanssa samaa luokkaa. Riehuminen toisten koirien kanssa on kiellettyä tikkien poistoon asti ja elämän tulisi muutenkin olla melko rauhallista (siinä todellinen haaste). Viikko sitten Keitan hakutreenit meni tosi nappiin ja lähdettiin hyvällä mielellä kotiin, edistystä on tapahtunut. Nyt ei sitten vähään aikaan treenata >:(
Milla oli eilen Aapon kanssa Hyvinkäällä agi-liitämässä. Kotiin tuomisina oli 1 x HYL ja 1 x 0-rata :) Niinhän se on, että lahjattomat treenaa ja Aapo vain kisaa ;) Kisan jälkeen Aapo sai palkaksi narulelun - BIG MISTAKE!!! Hetken päästä lelu oli puolimatkassa kohti mahalaukkua, onneksi Milla sai lelun toisesta päästä kiinni ja lelu saatiin vedettyä takaisin.
Kelpo-tyttöjen kanssa on parina iltana käyty treenaamassa tokoa. Molemmilla intoa riittää, mutta malttia puuttuu. Tänään käytiin Brixin kanssa pitkästä aikaa jäljellä. Vettä tuli taivaan täydeltä ja jälki oli jokseenkin haasteellinen. Hienosti pikku-ruskea teki kuitenkin töitä. Jäljen loppupää oli tosi kovassa kosteikossa ja vähän matkan päässä oli vielä hakuporukka, mikä aiheutti pienelle koiralle hieman pään vaivaa: mennäkkö ukkoja etsimään vai tekisikö jäljen loppuun?!?
Nyt on vihdoin onnistuttu valokuvaamaan meidän talon kerrostalokyttääjä: Vaviskaa naapurit!

sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Paimennusta, kokeita ja iiihana soomalainen mies
Edellisestä blogipäivityksestä on päässyt vierähtämään taas vähän aikaa. Team-Dreamoor järjesti paimennuspäivän 20.10. Somerolla. Keita ja Milla kävivät näyttämässä kyntensä lampaiden kanssa. Päivän saldona oli, että koira on hyvä, mutta ei mitenkään helppo (what else is new?).
Sitten käytiin ohjatuissa agility-treeneissä Veikkolassa. Merjakin joutui 25-vuoden agility-tauon jälkeen perehtymään ohjauksen uusiin tuuliin. Paljon on asiat muuttuneet vuosien aikana.
Eilen oltiin tokon yhdistysmestiksissä Ojagossa kolmen koiran voimin. Mestareita meillä ei asu mutta kokemusta saatiin taas senkin edestä.
BINKA
1. Paikalla makaaminen 10: taattua Binkaa :)
2. Seuraaminen taluttimetta 6: meidän ikuinen kompastuskivi. "I'm sailing, I'm sailing. . . "
3. Istuminen seuraamisen yhteydessä 7: vanha ei ole mikään vauhtipyörä, hitaasti mutta varmasti.
4. Luoksetulo 7: pysähdysten kanssa edelleen ongelmaa. Keepie ei pysähdy, ei.
5. Lähettäminen määrätylle paikalle ja luoksetulo 7: meni ruutuun sivusta ja varasti luoksetulossa.
6. Noutaminen esteen yli hypäten 8,5: ihan bueno, mutta tuomarille ei riittävään hyvä.
7. Metalliesineen noutaminen 0: Ohjaajan käskettiin heittää kapula sivu-tötterölle asti. . . no meni sitten sinne asti - ihan vinoon ja jäi pystyyn. Binka tassulla kaatoi kapulan. Onnistui ilman murahduksia nostamaan sen, mutta "hyi, tämä on ollut jonkun suussa. YÄK!" Pitihän sitä tietenkin sitten sylkeä. Taas oli kolme ihmistä seisomassa toistensa lähellä, pieni keepie ei voi tietää kenelle niistä kannattaisi kapula antaa, joten ei sitten tuonut sitä kenellekään. Tuomari oli vähän sitä mieltä, että koira koitti kalastella häneltä pisteitä ;)
8. Tunnistusnouto 7,5: huolellisella haistamisella pikku-musta nosti oman ja toi sen ohjaajalle. Tuomari olisi toivonut enemmän vauhtia liikkeeseen.
9. Kauko-ohjaus 8,5: koira vähän liikkui eteen-taakse-akselilla. Yksi kaksoiskäsky taisi olla ensimäisessä liikkeessä.
10. Kokonaisvaikutus 7,5: Toiselta tuomarilta 8 ja toiselta 7.
Yhteensä 229,5p VOI2
Meidän paras tulos ikinä :)
BRIXI
1. Paikalla makaaminen 7: Kaksoiskäsky maahan menoon. Koira venytteli takajalat suorina, paikkakin siinä siirtyi aamujumpan aikana.
2. Seuraaminen taluttimetta 6,5: huonoa, huonoa. . . Kehään mennessä pikku-ruskea tajusi, että liikkurina toimii iihana soomalainen mies. Siihen sitten kosahti koko koe. Koira pyrki ihanan liikkurin luokse jokaisessa mahdollisessa välissä. Ohjaajan piti jo vähän hermostua ja ärähtää koiralle, mikä sitten vaikutti kaikkeen tekemiseen niin, ettei mikään ollut enää kivaa.
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8: muistaakseni tähänkin tarvittiin kaksoiskäsky.
4. Luoksetulo 5: pieni keepie pysähdy ei.
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 0: ei siinä tietenkään voinut pysyä loppuun asti, kun ohjaaja paineisti ja tuo ihana liikkurikin puheellaan häiritsee pienen koiran keskittymistä. . . on kovaa olla miehiä rakastava pieni keepie.
6. Noutaminen 5: Pikku koira malttoi odottaa käskyä ennen kapulan perään singahtamista. Yhden kerran taisi kapula pudota suusta. Pienellä koiralla oli vaikea valinta: viedäkö kapula iihanalle soomalaiselle miehelle vai ohjaajalle, mikä teki kapulan tuomisesta jokseenkin mutkittelevaa.
7. Kauko-ohjaus 0: nousi istumaan ja heti putosi uudelleen makaamaan. Brixi sulki tehokkaasti kaikki häiriötekijät - mukaan luettuna ohjaajan - mielestään ja makasi "hienosti" kaikki vaihdot samassa asennossa.
8. Estehyppy 0: alkoi hienosti, mutta nyt oli jo henkistä väkivaltaa käytetty pieneen koiraan niin monta kertaa (kun ei saanut mennä liikkurin luokse), että koira kiersi esteen takaisin.
9. Kokonaisvaikutus 7: tuomari huomautti, että koira on vähän kuriton, mutta tuntuu pitävän miehistä ;)
Yhteensä 82p AVO0
Kokeen jälkeen soitto kasvattajalle, jolta sai taas maailman parhaat treeniohjeet häiriötreeniä varten: Koska koira pitää niin paljon miehistä, tilaa kentän laidalle HUNKSit (jos pikku-ruskea sen häiriön kestää, niin luulisi liikkurin olevan sen jälkeen "piece of cake").
KEITA
1. Paikalla makaaminen 0: koira lähti taas ennenkuin ohjaaja ehti kentän toiselle laidalle :(
2. Seuraaminen taluttimetta 8,5: ei ihan parasta Keitaa.
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 5: kaksoiskäsky (ei olekaan pitkään aikaan tarvinnut). Pisteitä ropisi niin roimasti, että voinemme olettaa perusasennon olleen vino ;)
4. Luoksetulo 8: vähän valui...
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5: ei tietoa, mistä puolikas pois
6. Noutaminen 8: tuomarin mukaan koira saisi käsitellä kapulaa kauniimmin... No Keita heitteli päätään taakse ja muklasi kapulaa.
7. Kauko-ohjaus 10: LOISTO-TYTTÖ <3 8. Estehyppy 0: Innokkaasti karkasi esteelle ilman lupaa, teknisesti muuten ihan hyvä suoritus.
9. Kokonaisvaikutus 9: Tuomari kehui, että kiva koira, joka tekee todella hienosti, kunhan vaan malttaa :)
Yhteensä 125p AVO3
Jotenkin taas tuo kokeisiin treenaaminen jäi vähän viime tippaan, mikä sitten näkyi suorituksissa. Aapo oli mukana turistina. Pääsi kuitenkin aamupäivän aikana agility-kentälle treenaamaan. Kokeen jälkeen myös muu lauma pääsi vähän irrottelemaan aksan muodossa. Illalla käytiin vielä Petikossa lenkillä: kotiin palatessa meillä oli neljä "Savimaan sankaria". Koirat olivat yltä päältä savessa, Aapolla oli savea jopa korvien välissä ;)

keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Äiti, laita laastari!
Tätä mieltä on Binka, pikku prinsessa, ollut nyt pari päivää. Toissa-aamuna aamulenkin jälkeen huomattiin pieniä veritippoja lattialla. Jäljet johtivat Binkan vasempaan etutassuun, missä oli n. 1cm viilto anturassa (ei syvä). Binka muuttui kolmijalkaiseksi koiraksi, joka yritti kannattaa itseään Millalla päivälenkillä :o Tassuun laitettiin sidos asianmukaisesti - sen jälkeen tassua ei todellakaan voinut laittaa maahan!!! Ja kun etutassussa on side, niin tietenkään pieni koira ei voi istua hississä (asia mikä meillä vaaditaan koirilta aina, kun hississä matkustetaan). Nyt, kun tassua on sairastettu jo pari päivää, niin kolmijalkaisena olokin on alkanut kyllästyttää ja meno on jatkunut neljällä tassulla. . . paitsi tietenkin silloin, kun joku säälittelee pientä mustaa koiraa, jolla on side tassussa. Silloin Binka muuttuu surkeaksi ja roikottaa tassua ilmassa. . . se vain valitettavasti sattuu olemaan se etutassu, missä ei sidettä ole ;)
lauantai 5. lokakuuta 2013
Metsään on tullut jo syys . . .
. . . ja lohduton hämäryys. Arki-iltoina työpäivän jälkeen on turha yrittää metsätreeniä. Heijastinliivit on kaivettu esille ilta- ja aamu-ulkoilua varten. Kelpieillä on vielä vanhat itse tehdyt heijastinliivit, mutta Keita on meidän tyyli-ikoni:D Milla hankki Kekkikselle hienon Hurtan heijastinliivin (vetoketjukiinnitys selän päällä). Ei tarvitse pelätä, että putoaa päältä ;)
Arki-iltaisin on käyty lähikentillä treenaamassa tokoa. Onneksi vielä löytyy valaistuja kenttiä, vaikka Vantaan kaupunki aikookin sammuttaa valot kentiltä tarpeettomina. Brixin treenivire tokossa/tottiksessa on löytynyt kesän jälkeen uudelleen. Ilmeisesti neidin hormoonituotanto vaikuttaa tuohon vireystilaan huomattavasti. Kesän "laamailu" johtui siitä, että neiti kuvitteli olevansa raskaana - hmph! Käytiin hakemassa ruskeille rokotukset ja eläinlääkäri huomasi, että neidillä on maidontuotanto käynnissä muutamassa nisässä. Pääasiassa kesän ajan on treenattu metsässä ja sinne asti ei hormoonit vaikuta, joten tyhmä emäntä on vain ihmetellyt tuota yhteistyön puutetta tottelevaisuuspuolella.
Jälkitreeneissä on Brixin kanssa keskitytty keppi-ilmaisun parantamiseen. Vauhtia on saatu vähenemään tekemällä paljon kulmia ja paljon keppejä. Viikko sitten käytiin Hyvinkäällä hyödyntämässä vieraita maastoja, kun Sanna järjesti Metalli-pennuille jälkipäivän. Milla ja Keita toimivat mallikoirakkona kakaroille. Merja onnistui demostroimaan kuinka-eksyt-jälkimetsään-gps-taskussa (vihje: vieraaseen metsään mennessä kannattaa painaa gps:n jäljen ÄLÄ TALLENNA nappia).
Kuvan (c)Sanna Jääskeläinen
Kuvan (c)Sanna Jääskeläinen
Kuvan (c)Sanna Jääskeläinen
Päivä oli tosi mukava ja pentuja oli kiva nähdä - hienoja pieniä jälkikoiran alkuja niistä on kasvamassa. Kiitos Sannalle, että saatiin osallistua. Päivän päätteeksi tehtiin vielä Brixille ja Binkalle esine-etsintää pienelle kaistaleelle. Täytyy myöntää, että nykyisin tulee esineitä treenattua lähinnä kaistaleilla, kun ne on niin nopea tallata.
Aapo oli mukana hengailemassa. Edellisenä päivänä Milla ja Aapo olivan Purinalla agi-kisoissa. Kotiin tuomisina oli kaksi 0-rataa :) HYL-putki saatiin nyt poikki ainakin hetkellisesti (edellinen 0-rata taitaa olla joskus viime talvena).
Keitalla ja Aapolla on nyt ollut vähän pidempi hakutauko, johtuen ohjaajan sairastumisesta. Treenitkin on nyt valon puutteen takia siirretty viikonlopulle. Viime hakutreeneissä Brixille tehtiin "källi" ja maalimies oli n. 1m syvän maakuopan pohjalla. Ohjaaja oli "ilkeä" eikä antanut maalimiehen auttaa koiraa, joten pieni ruskea joutui ratkaisemaan ilmaisemisen ongelmansa ihan itse. Aikansa pieni koira vinkui montun reunalla ja ohjaajan kutsuessa meinasi jo lähteä, mutta pienessä päässään mietti sitten, että "ei tätä noin kuulu ratkaista". Koira pyörähti takaisin maalimiehelle (liikkui poispäin ensin n. 3m) ja aloitti haukun :) MAALIMIESMOTIVAATIO ON KUNNOSSA!
Käytiin vielä tutustumassa uuteen harrastukseen: lastenvetoon. Lapsia ei vielä pitkään aikaan uskalla meidän kyytiin laittaa, mutta kipinä on sytytetty. Aapo pääsi pienen ihmettelyn jälkeen jyvälle vaunujen vetämisestä ja toimi kuin olisi ikänsä aisojen välissä ollut. Binka sai kehuja rauhallisuudesta, aisat eivät kovin kummallista reaktiota aiheuttaneet. Brixille ei löytynyt tarpeeksi pieniä valjaita, joten ei voitu vetoa kokeilla. Vaunuihin suhtautui kuitenkin ihan rauhallisesti ja järjestäjät ehdottivatkin, että opetetaan se istumaan kyydissä ;). Keita on vielä nuori koira, jota aisat vähän hermostuttivat - on vielä niin pahuksen nopea liikkeissään, että on vähän hankala ohjata. Saatiin kuitenkin harrastus alulle, siitä on hyvä jatkaa.
Ja kaiken tekemisen lomassa on ehditty vain hengailemaan. . .
Aapo, Keita ja Brixi
Binka
Sisko ja sen veli
Brixi metsässä (on ihan yksi mun lempikuvista)

tiistai 17. syyskuuta 2013
Helsingissä näyttäytymässä
Sunnuntaina Keita kävi vinttikoirakeskuksessa koiranäytelmissä. Tuomari oli Jaana Hartus: AVO ERI2. Valitettavasti kotiin päästyä sanallinen arvio oli hävinnyt, joten ei siitä sen enempää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)