Treenikausi alkakoon

Huhtikuu meni ilman blogipäivityksiä - eipä ole paljon ollut kerrottavaa. Toko-treenit ovat jatkuneet vielä huhtikuussa, nyt jäänevät vähemmälle maastojen viimeikin paljastuttua lumen alta. Pitkään tuo lumen sulaminen kestikin. Kevään ensimmäinen esineruutu käytiin tekemässä vielä lumen aikaan. Pientä muistuttelua koirat vaativat siitä, että mitä nyt ollaan oikein tekemässä. Meidän lauma kun on vakaasti sitä mieltä, että metsään mennään etsimään niitä kadonneita ukkoja ;)

Milla ja Aapo kävivät yhdistyksen agimestiksissä Lempäälässä ja palasivat kotiin yhtä kokemusta rikkaampana. Tuloksilla ei tänä vuonna meidän perheessä juhlittu.

Tottistreenit ovat palanneet ohjelmistoon. Kevään ensimmäinen ampumisharjoitus on tehty. Keita on sen perusteella täysin laukausvarma :) Aapolle ei enää edes ampumista kokeiltu. Ampumisen jälkeen sillä ei kuitenkaan ollut mitään ongelmaa kentälle tulemisessa. Brixin kanssa pitää taas ottaa keskittymisharjoitukset käyttöön. Pää pyörii ulkotreeneissä ihan mahdottomasti: tuolla lintu, tuolla auto, tuolla mopo . . . Milla meni metsän reunaan ampumaan Brixille, mutta sehän oli pienen koiran mielestä ihan omituista käytöstä. Keskittyminen meni siihen, että pieni koira pohti pienillä aivoillaan sitä, mitä se Milla siellä oikein puuhaa. Saatiin me kuitenkin ammuttuakin. Binkan kanssa tehdään nyt töitä, koska prinsessa on taas talven jälkeen alkanut pasifistiksi: "Ei aseille! Love, peace, flowers" on Binkan periaate. Kysymys ei pikku-mustan kohdalla ole kuitenkaan laukausalttiudesta vaan pelkästään väärästä asenteesta, jota ohjaaja on typeryydessään erehtynyt palkkaamaan. Joskus aikaisemminkin on tullut todettua, että pikku-musta vie ohjaajaa kuin pässiä narussa.

Toko-kokeisiin ei olla ilmottauduttu. Sen sijaan aikomus on/oli osallistua toko-tehis-cupiin kolmen koiran voimin. Tehis-cup kestää kolme kertaa, mutta ensimmäinen kerta meiltä meni ohi rakkaan Renaultimme valutettua bensat auton alle. Onneksi vika oli vain suodattimessa ja saatiin se seuraavana päivänä kuntoon.

Vapun kunniaksi tänään oli vuorossa kevään ensimmäinen jälki. Milla vietti aamun työmaalla, joten vain kelpo-neidot lähtivät metsään. Brixi ajoi jälken tosi rauhallisesti ja maltilla - tuli ihan hyvä mieli koiran työskentelyä katsoessa. Sitten Binkalle esineruutu. Autolla pikku-musta oli sitä mieltä, että kyseessä on hakutreenit. Toimintaa piti vähän selventää metsään mennessä. Pientä apua ensimmäisellä esineellä ja koira haki esineen innolla. Esine suussaan juostessaan kohti ohjaajaa tapahtui sitten SE-KATASTROFI!!! Metsästä juoksee kolme irtokoiraa SUORAAN KOIRAN PÄÄLLE >:( Siinä ei auttanut muu kuin juosta itse väliin manalan henkiä manaten. Irtokoirien omistaja kutsuu vinkuen koiriaan, jotka eivät millään tapaa osoittaneet kuuntelevansa. Lauman malikka yritti vielä Binkan päälle uudelleen, mutta kääntyi ympäri ison PERKELEEN saattamana (kyseinen artikulointi ei siis missään vaiheessa tullut koirien omistajan suusta). Saatuaan lopulta koirat hihnaan - kyseinen toimintahan tapahtui keskellä esineruutua, jonka reunat oli liputettu - kyseinen daami lähtee mitään sanomatta jatkamaan matkaa. Kun huusin perään, että hänen koiransa kävivät omani päälle, vastaus oli: "Ei nää ole koskaan ennen." Pätkääkään kyseistä daamia ei kiinnostanut se, tuliko koiraani reikiä, eikä se että hänen koiransa varasti ruudusta esineen. Yleensä en koe olevani roturasisti koirien suhteen, mutta nyt alkaa olla toleranssi täyttynyt malikoiden suhteen. Jos se oma pikku-koira tai se vähän isompi sekarotuinen ei ole käsissä, niin pitääkö jokaisen pikku "nöpönenän" saada siihen jatkoksi vielä se malikka?!?