Kelpiet ja bortsu

Kelpiet ja bortsu
Meidän jengi

lauantai 14. toukokuuta 2016

Tuusula 14.5.2016

Tänään oli taas vuorossa näyttelypäivä. Tuusulaan oli meidän porukoista ilmoitettu Keita, Harmi, Brixi ja Binka. Aapo oli mukana turistiviisumilla. Päivälle oli ennustettu vesisadetta ja tällä kertaa ennusteet pitivät valitettavasti paikkansa. Kentällä oli märkää ja kylmää.

Bordercolliet tuomaroi Sonia Kelveri Philippou Kyprokselta. Tuomari oli todella nopea arvosteluissa ja koko 31:n koiran rotu oli tunnissa ohi. Tuomari osoittautui melkoisen tiukaksi tapaukseksi. Narttuja oli todella paljon, mutta Keita oli ainoana käyttöluokassa. "5 years old. Feminin head and expression. Good in proportion. Enough chest for her age. Well angulated rear. Moves well. Good topline. Typical movement for the breed." KÄY ERI1.

Kelpiet tuomaroi Israelista Barak Lifac Yochai.

Ensimmäisenä meidän kelpieistä kehään meni Harmi. Kehä oli valitettavan pieni ja avoimessa luokassa oli poikkeuksellisen paljon uroksia. Tunteethan siinä kuumenivat. Yht'aikaa kehää juostessa ei yksikään uros esiintynyt edukseen. Houkutus haastaa kaveria kasvoi, kun kehässä ei mahtunut pitämään kunnon välejä ja juokseminen (siis oikeasti juokseminen, eikä vain sipsuttaminen) ei onnistunut ollenkaan. Esiintyminen tehtiin taas pihvitikkujen voimalla. Tuomaria Harmi ei edes ehtinyt paljon huomata, kun pihvitikut veivät kaiken huomion. "Correct type. Masculine. Alltogether could be stronger. Correct head. Good construction in the front, a bit straight in croup & tail-set & carriage too high. Correct temperament. A bit too all over when moving. G wat & color."
AVO EH.

Brixi meni avoimeen luokkaan Millan saattamana (bortsukehä ehti loppua ennen kelpiekehän alkamista, joten Milla sitten astui remmiin). Suullista huomautusta tuli Brixin kuonon harmaantumisesta - jäi sitten kertomatta, että koiran kuono on ollut harmaa 2-vuotiaasta asti. "Feminine. Very good type. Balanced body. But alltogether could be stronger. Moves very well. Correct head. Very good coat & tail. Nice temperament."
AVO ERI3 SA PN4.

Viimeisenä kehään nousi Binka. Veteraaninarttuja oli kehässä kaksi. Binka toimi iän mukanaan tuomalla varmuudella - tosin ohjaajalle välillä tuli mieleen, että onko koira henkisesti edes ihan mukana. Mitään yllätyksiä esiintymisessä ei ollut ja koira liikkuikin ihan mukavasti, tosin tuomarin käpälöidessä koira taas kiemurteli tutulla tyylillään - sama asia tapahtui viikko sitten. "Lovely type. Full of quality. In exellent condition for her age. Strong body. Very balanced. Wonderful head. Moves very well. Exellent coat. Exellent temperament."
VET ERI1 SA PN2 ROP-VET.


Nyt meillä on sitten yksi tällainenkin :)

BIS-kehään me ei taaskaan jääty. Vettä tuli sen verran kiitettävästi ja olo oli jo aika märkä. Tavarat autoon ja kotimatkalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti