Kelpiet ja bortsu

Kelpiet ja bortsu
Meidän jengi

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Haukkuva rullakoira

Oikeasti me kyllä oltiin kokeissa, mutta treenithän niistä sitten kuitenkin tuli. Binka oli ilmoitettu rotuyhdistyksen mestiksiin hakuun. Koska kokeessa oli edustettuna monta lajia, osa aloitti tottiksella ja osa maastolla. Hakuporukka suuntasi maastoon ilmottautumisen jälkeen. Binka oli ainoa alokasluokan koira, joten maastoon päästiin luonnollisesti viimeisenä. Siinä se päivä menikin sitten istuskellessa. Maastoon lähdettiin klo 9, radalle päästiin n. 13.30. No, mikäs meillä oli siinä metsän reunassa haastellessa, hellelukemat olivat kiitettävät. Onneksi oli itselle ja koiralle riittävästi nestettä mukana.

Eka lähetys vasempaan etukulmaan: "katso kenguru loikkaa" hyppien ja pomppien koira eteni lähes suoraan etukulmaan asti ja aloitti ilmaisemisen. Aikaa oli kulunut varmaan korkeintaan kaksi minuuttia :) Ei kun liikkeelle, päästään puoleen väliin ja "metsässä ei liikahda lehtikään". Meidät ympäröi aavemainen hiljaisuus :( Oma-aloitteisesti sitten pysähdyin odottelemaan. Hei, haukku alkoi taas :) Päästiin vähän matkaa eteenpäin ja hiljaisuus täytti maan. Sitten se pahuksen piski tuli vastaan >:( eikä osoittanut eleelläkään aikovansa palata maalimiehen luo. Ei auttanut muu kuin myöntää tuomarille, että tiedän kyllä missä ukko luuraa, mutta en vielä näe sitä. Hylätty maalimies siitä tuli. Koska nykysäännöillä alokasluokassa tarvitsee nostaa vain kaksi ukkoa, saatiin lupa jatkaa. Pistotin koiraa vähän turhan tiheästi. Teki intensiivisesti töitä koko ajan, mutta ei enää ilmaissut ukkoja. Koiran käytöksestä pystyin kuitenkin päättelemään, missä ne ukot olivat, mutta kun siitä ei jaeta pisteitä, niin tyhjien-pistojen-treenit siitä tuli.

Koska päivä oli kohtuullisen kuuma, ei viitsitty mennä edes treenin vuoksi esineruutuun eikä tottikseen. Mieluummin lähdettin kotiin tuulettimen alle syömään jäätelöä.

Nyt täytyy miettiä tuota ukkojen jättämistä ja vastaan tulemista. Mölleissä Binka teki sen toisella maalimiehellä, mutta ei noin pitkää matkaa. Kohta se varmaa tulee hakemaan ohjaajan keskilinjalta. Jos se onkin haukkuva rullakoira :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti