Kelpiet ja bortsu

Kelpiet ja bortsu
Meidän jengi

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Nenäpäivä ja muita loppukesän kuulumisia

Heinäkuun lopussa Merja ja kelpot suuntasivat kennelpäivälle Somerolle. Päivän teemana oli hajuerotteluun tutustuminen. Kouluttajana meillä oli Elisa Reunanen, jonka neuvoilla päästiin hyvään alkuun. Harmi ja Brixi kävivät tutustumassa uuteen lajiin, Binka oli tapansa mukana turistina matkassa. Paikalla oli mukavasti sekä pihakoiria että kelpieitä. Valitettavasti Milla joutui jäämään pois kennelpäivältä työesteiden vuoksi. Kiitos Antonille kuvaajana toimimisesta. Kaikkien kuvien (c) Anton Satamo.

"Siis mitä pitäisi tehdä?"

Brixin kanssa oli kommunikaatiovaikeuksia harjoituksen aluksi. Brixi alkoi tarjota vaihtoehdoksi kaikenlaista hakumetsässä opittua käytöstä ja ohjaaja tuli haukutuksi kesken harjoituksen.

"Tänne on siis kätketty jotakin, mitä pitäisi löytää. . . hmmm."


Nenäharjoituksen jälkeen Brixi jatkoi harjoituksia omin päin.


Harmi oli valmiina nenähommiin ja oivalsikin nopeasti mitä pitää tehdä.

"Ollaanko menossa tekemään jotakin? Kerro vaan mitä pitää tehdä!"

"Ai, tällaista hajua etsitään..."

Yhden laatikon harjoitus

Kahden laatikon harjoitus

Piilotetun hajun etsintää

Binka paistatteli päivää . . . 


Loppukesästä ja alkusyksystä ei ole tullut koe- eikä näyttelykalenteria selattua. Tottista, hakua ja esineitä on treenailtu säännöllisen epäsäännöllisesti. Lisäksi on taas aloitettu jälkien tallaaminen. Jälkiä on nyt tehty vain pellolla. Leikattu heinä kuitenkin sen verran pölisee, että kotiin viemisenä Harmi sai äkäisen silmätulehduksen, joka nyt alkaa olla voitettu. 

Lysti on osoittanut olevansa todellinen kelpie-pentu kaikkine koheltamisineen. Parin viikon välein on jouduttu sopimaan treffejä eläinlääkärin kanssa milloin minkäkin asian takia. Penneli ei paljon väistele eikä osoita suurta varovaisuutta edetessään eri asioihin. Eläinlääkäriä on tapailtu kynsi- ja hammasvammojen tiimoilta. 

Syksy käynnisti taas lastenvetotapahtumat. Kesätauon jälkeen mentiin heti virallisesti vetämään, siis ei ehditty vetotreeneihin ennen tapahtumaa. Ei se mitään haitannut. Harmilla oli hyvin mielessä mitä pitää tehdä.