Kelpiet ja bortsu

Kelpiet ja bortsu
Meidän jengi

lauantai 22. helmikuuta 2014

Toko-kokeessa Porvoossa. Voi Harmi!

Tänään oltiin koko lauma ilmoitettu toko-kokeeseen Porvooseen. Tuomarina oli Harri Laisi.

BINKA

1. Paikalla makaaminen 9: pikku-musta on oppinut oma-aloitteisuutta ja painui maahan liikkurin vielä puhuessa. Äkkiä siitä korjaamaan tilanne ja koira jäi vinoon.
2. Seuraaminen taluttimetta 7,5: aivan kamalaa.
3. Istuminen seuraamisen yhteydessä 10: seuraaminen oli edelleen kamalaa, istumisessa ei huomautettavaa.
4. Luoksetulo 7,5: pysähtymisvaikeutta ja maahanmenossa kaksoiskäsky.
5. Ruutu: 8,5: harhautui sivuun, korjasi itse. Lähti taas liikkurin merkistä sivulle, vauhtia oli kyllä sopivasti.
6. Estenouto 9
7. Metallinouto 7: keskiviikkona ennen koetta Binka keksi, että kun kapula heitetään, niin on hyvä paeta taakse ja pitää "korvista kiinni", piti myös taas kerran pudottaa kapula.
8. Tunnistusnouto 8,5: koira päätti maastoutua ennen liikkeen alkamista - tuli sitten lähetettyä makaava koira hakemaan tunnaria.
9. Kauko-ohjaus 7,5: Jäi istumaan viimeisessä vaihdossa, ei siis osannut mennä maahan.
10. Kokonaisvaikutus 8: kaikenkaikkiaan suoritus oli huonompi kuin edellisessä kokeessa.

Yhteensä 264p VOI1.

Laimeasta esityksestä huolimatta Binka oli luokkansa 1. Päästiin palkintopallille ja tultiin lelu/herkkukassin kanssa kotiin.


AAPO

1. Paikalla makaaminen 9: oli vähän turhan iloinen.
2. Seuraaminen taluttimetta 7,5: hyppi, pomppi, edisti . . .
3. Istuminen seuraamisen yhteydessä 0: meni maahan.
4. Luoksetulo 5: Katsekontakti ohjaajaan oli loistava ja kohti tultiin pysähtymättä.
5. Ruutu 0: kaksi kertaa laukalla ruudun taakse ja takaisin.
6. Estenouto 6: kapulalle täytyy murista, eikä pieni koira voi odottaa paikallaan, että kapula putoaa maahan asti.
7. Metallinouto 8: heitosta hyppy eteen, kaksoiskäsky noutamiseen.
8. Tunnistusnouto 8,5: pureksi kapulaa, lähtöhaukku.
9. Kauko-ohjaus 0: Liikkui aluksi ohjaajan perässä pari metriä, suoritus itsessään oli hyvä.
10. Kokonaisvaikutus 8: Intoa riittää

Yhteensä 156p VOI0.

Ei siis tulosta tälläkään kertaa. Koira itse oli sitä mieltä, että oli taas ollut maailman paras.

KEITA

1. Paikalla makaaminen 0: Lähti ohjaajan perään.
2. Seuraaminen taluttimetta 9
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
4. Luoksetulo 8,5
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
6. Noutaminen 9,5
7. Kauko-ohjaus 9
8. Estehyppy 10
9. Kokonaisvaikutus 9

Yhteensä 158,5p AVO2

Suorituksen jälkeen tuomari sanoi, että nyt häntäkin harmittaa paikalla makaamisen epäonnistuminen. Ikuinen kompastuskivi: onnistuu treeneissä, tuhoon tuomittu kokeessa. Vinkkejä vastaanotetaan, omat ideat on loppu.

BRIXI

1. Paikalla makaaminen 8,5: Ennakointiongelmaa edelleen. Ryömi vähän matkaa ohjaajan perässä, mutta aamujumppa jäi tänään muuten tekemättä.
2. Seuraaminen taluttimetta 6,5: aivan kamalaa. Piti väljyyttä tosi paljon, katseli taakse. Tosin ovesta alkoi virrata alokasluokan koiria ja kovaäänisiä omistajia, jotka selvästi häiritsivät keskittymistä. Tarvitaan paljon häiriötreeniä lisää.
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
4. Luoksetulo 5: otettiin läpijuoksuna.
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
6. Noutaminen 8: tosi hyvä siihen asti, että juoksi ohjaajan vasemmalle puolelle nenä ulko-ovea (ja häiriöitä) kohti ja pudotti kapulan.
7. Kauko-ohjaus 9: Perusasentoon nousemiseen tarvitsi kaksoiskäskyn.
8. Estehyppy 0: hyppäsi käskystä, istui käskystä, panta alkoi kutittamaan, perä piti nuolla ja sittenhän sieltä jo joutinkin pois.
9. Kokonaisvaikutus 8

Yhteensä 142,5p. AVO2

Ei tehnyt omalla tasollaan, mutta paransi huomattavasti edellisestä kokeesta.

Kokeen jälkeen käytiin mäkkiaterialla, sitten Milla jäi kotiin Aapon ja Keitan kanssa, kun Merja suuntasi kohti Someroa kelpo-tyttöjen kanssa. Kelpo laumaan tuli tänään täydennystä pienen ruskean pojan muodossa. Harmi muutti taloon Merjan ohjaukseen. Tulevaisuudessa on tarkoitus perehtyä PK-maailman ihmeisiin, tokoa tullaan tekemään myös. Nyt vielä keskitytään kasvamiseen.

Harmin paikka.

Isoveli valvoo.

Kelpie on kielellisesti lahjakas.

"Mitä jäbä duunaa?"

Korvien nousemista harkitaan...

maanantai 17. helmikuuta 2014

Täällä ollaan vaan ja reenaillaan

Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt aikaa. Mitään kovin tähdellistä kerrottavaa ei ole ollut. Keita on toipunut kynsivammasta. Uuden kynnen kasvattaminen siihen kuntoon, että sillä voi hyvin astua vei oman aikansa. Lumitilanne on pysynyt tänä talvena siedettävällä tasolla ja hakutreenit ovat jatkuneet ilman taukoja. Tokon osalta treenit ovat siirtyneet parkkipaikoille ja ostarille. Kelpo-tyttöjen kanssa on pari kertaa käyty Sormusen Virveltä hakemassa lisäoppia. Se on tullut tarpeeseen.

Hei, se istuu mun sivulla?!? Mitä mä nyt teen???

Brixi noutaa

Ja sit me leikittiin

Binka odottaa omaa vuoroaan

Kaikkien kuvien (c)Sanna Jääskeläinen. Kiitokset Sannalle kuvaajana toimimisesta.

Aapon kanssa on käyty harjoittelemassa kärryn vetoa, mutta koska Aapo on niin riehakas kaiken lentävän perään, niin siihen on vielä matkaa, että lapsia uskaltaa kyytiin laittaa. Ihana kuitenkin katsoa, kun kelpo-poika on ihan tosissaan töissä :) Milla kävi Aapon kanssa Ojangossa tekemässä pari agi-rataa. Tuloksilla ei päästy juhlimaan, mutta yhteinen sävel on löytynyt.

Koeilmot on tehty koko porukalle ensi viikonlopulle. Juu, ei. Aapon tokokoetta ei videoida tälläkään kertaa ;)