Binka, Harmi ja Brixi tulossa iltalenkiltä.
Binkan kanssa on toko-kokeisiin ilmoittautuminen saanut lykkäystä. Pikku-mustan silmät alkoivat syksyn tullessa vuotamaan siinä määrin, että suunta oli eläinlääkäriin. Merja ollessa työssä Milla lähti käyttämään prinsessaa tohtorilla (kiitos Milla!) vaikka taas oli saanut kärsiä ja hävetä. Binka ei meinannut pysyä pöksyissään, kun pääsi reissuun ilman muuta laumaa. Eläinlääkärin odotusaulassa oli pitänyt ratsata kaikki mahdolliset hyllyt, eläintenhoitajan syliin oli yritetty pöydän yli ja sitten kun päästiin vastaanotolle, niin pikku-musta laittoi silmät niin tiukasti kiinni, että eläinlääkäri totesikin luomien lihasten olevan hyvin treenatut. Tutkimukset saatiin kuitenkin neidin vastustelusta huolimatta tehtyä eikä pois päästy ennenkuin eläinlääkäri oli muistanut palkata koiran namilla "hienosta käyttäytymisestä". Loppukaneettina ell olikin todennut, että harvoin vastaanotolla käy tuollaista 8-9 vuotiasta koiraa. Silmätippakuurin kanssa pikku-musta kotiutui ja koska niistä sitten pamahti samantien doping-karenssi päälle, niin tämän syksyn kokeilut oli sitten siinä.
Aapon kanssa on treenailtu esineruutua iltalenkeillä. Aapon tyyli hakea esineet on säilynyt ennallaan: Kohti ääretöntä ja sen yli! Juokseminen kun on nalle-koirasta maailman mukavinta rapsutusten ja halausten ohella. Aapo on hurmannut A-rapun vanhan rouvan. Rouva istui penkillä rapun oven edessä, kun Aapo tunki itsensä kainaloon rapsuteltavaksi ja rouvan sydän oli valloitettu. Nyt joka kerta kelpiet ohittaessaan rouva kysyy onko Aapo mukana.
Brixin kanssa käytiin viikko sitten jäljellä. Ohjaaja otti taas hienosti gps:n mukaan ja tyylilleen uskollisena unohti laittaa sen päälle. Oli taas pakko luottaa siihen, että koira osaa. Jälki oli n. 400m pitkä ja siellä oli 6 keppiä ja pari kulmaa. Koska jälki tehtiin Luukkiin, niin siellä oli myös melkoinen määrä aurinkoisella ilmalla ulkoilevaa kansaa. Ensimmäisellä kulmalla Brixi hukkasi jäljen, mutta laajalla kaarella hakien löysi sen uudelleen ja matka jatkui. Toinen kulma menikin sitten ihan kuin oppikirjassa. Kepit nousivat kaikki. Yhdellä kepillä piti vähän pidätellä, mutta siinä olikin ohjaajan osuus. Koira teki muun työn.
Keita on treenannut Aapon kanssa esineitä. Tälle syksylle ei enää koeilmoja tehdä, joten matka koerintamalla jatkuu ensi keväänä. Keita ja Harmi ovat löytäneet yhteisen sävelen - ajatusmaailma kulkee molemmilla samoja latuja eli ei meillä mitään neroja asu. Koirien yhteinen kiva leikki on Millan sängyllä meuhkaaminen ja sitä voidaan jatkaa tuntitolkulla, jos eivät ikävät ihmisomistajat puutu asiaan. Molemmat makaavat sängyllä ja purevat toisiaan kaulasta vuoron perään.
Harmi on nyt ylivoimaisesti lauman suurin koira. Tiukan paikan tullen Brixi oikaisee Harmin mahan alta. Johtuuko kovasta kasvamisesta, mutta Harmi on vähän hukassa oman kroppansa kanssa. Harmin mielestä kelpiellä on vain kaksi jalkaa - ne etummaiset. Välillä pikkupoika osoittaa suurta hämmästystä huomatessaan omat takajalkansa. Usein ne unohtuvat sohvalle Harmin hypätessä alas, jolloin Harmi kääntyy katsomaan taakseen kysyvällä ilmeellä: mikä siellä ottaa vastaan, kun matka ei etene?!?. Kelpielle epätyypilliseen tapaan Harmi ei myöskään osaa nuolla! Yritystä toki on, mutta kun koira ei osaa - siis ei todellakaan osaa! Harmi laittaa kielen pään koskemaan nuoltavaa kohtaa ja vetää sitten päätään eteenpäin, jolloin kieli juuttuu koko matkalta leuan alle. Siinä sitten koira ihmettelee, että mitä pitäisi tehdä. No, ei voi kauhalla ottaa, kun on lusikalla annettu. . . . Autoilu on edelleen Harmin kanssa suurta tuskaa - tuskaa kaikille muille paitsi Harmille, joka kommentoi koko automatkan kovalla äänellä takana ajavat autot, ikkunasta näkyvät valot, liikkuvan auton jne. Harmi ei kuitenkaan ole millään tavalla paniikissa autossa ja menee autoon mielellään. On joskus jopa nukkunut hetken. Mutta hereillä ollessaan se haukkumisen määrä on sietämätön. Ääni on muuttunut yhä kovemmaksi koiran kasvaessa. Jos sama haukkuminen on tulevaisuudessa hakumetsässä, niin ilmaisupisteet on ihan huippua! Nyt on meille sitten ostettu ensimmäinen haukunestopanta - sitä jo kerran kokeiltiinkin. Ei se sitä haukkumista estänyt, sävy vain vähän muuttui. Sitten piti ihmetellä sitä mistä se suhahdus tuli ja kokeilla tuleeko se uudelleen, jos taas haukkuu. Tulihan se! Tuli siinä määrin, että suhteellisen lyhyen matkan jälkeen auto haisee ihan sitrukselle ja koira samoin.
