Ja varsinkin sattuu. Ensilumi tuli etelä-Suomeen, maa jäätyi, koirat innostuivat juoksemaan ja Keita särki kyntensä jäähän. Siinä sitten sunnuntai-aamuna viikko sitten ajettiin eläinlääkäripäivystykseen. Kynsi oli täydellisen silppuna ja koko sarveisosa piti poistaa. Lääkekuurin ja tassusidoksen kanssa kotiuduttiin kukkaro paljon kevyempänä. Keita on nyt ollut sairaslomalla siitä asti.
Aapo ja Milla kävivät agi-kisoissa Ojangossa edeltävänä lauantaina. Kisafiilis oli korkealla, tuloksista ei jäänyt jälkipolville paljon kerrottavaa. 3 x HYL, mutta koira oli kuitenkin tekemässä töitä ohjaajan kanssa, joten ihan hyvällä mielellä takaisin kotiin.
Brixi on toipunut hyvin leikkauksesta. Hakutreenit on jo aloitettu. Tottista ja tokoa tehdään sään salliessa - viime aikoina sää ei ole treenaamista sallinut. Hyppääminen on kuitenkin tauolla vielä jonkin aikaa, että koira ehtii sisäisestikin parantua hyvin.
Kelpie-lauma on leikkinyt ulkona Keitan joutuessa tyytymään hihnalenkkeihin. Eilen päästiin ulos valoisan aikaan ja kamerakin pääsi mukaan.
Tänään oltii Porvoossa TOKO-kokeessa Binkan ja Aapon kanssa. Brixi oli mukana turistina ja pääsi metsälenkille. Valitettavasti Keita jäi taas kotimieheksi ihan sen takia, ettei kynnen paranemiseen tule takapakkia. Tuomarina oli Harri Laisi.
AAPO
1. Paikalla makaaminen 10. Malttoi hyvin pysyä, vaikka virtaa tuntui olevan.
2. Seuraaminen taluttimetta 6,5. Edisti, poikitti, hyppi, haukahteli ja sokerina pohjalla, liikkeen päättyessä onnistui jotenkin siirtämään itsensä ohjaajan oikealle puolelle häntä menosuuntaan.
3. Istuminen seuraamisen yhteydessä 6. Ohjaajan jatkaessa matkaa Aapo seurasi istualleen ainakin koiran mitan eteenpäin. . . ja ne etutassut. . .
4. Luoksetulo 8,5. Seinän vieressä olevan esteen taakse oli "kätketty" noutokapulat. Aapo varmaankin luuli niiden olevan takapalkka.
5. Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0. Kolme kertaa koira kävi reippaalla laukalla ruudussa ja palasi aina oma-aloitteisesti ohjaajan luokse.
6. Noutaminen esteen yli hypäten 0. Ohjaaja heitti kapulan vinoon ja koira kiersi esteen mennessä. Hyppäsi takaisin päin, hieno luovutus.
7. Metalliesineen noutaminen 0. Hienosti nosti metallin, jatkoi matkaa eteenpäin piilotettujen puukapuloiden luokse, pudotti metallin, tarkasti puukapulat esteen takana, otti metallin takaisin suuhun ja toi ohjaajalle.
8. Tunnistusnouto 8. Löysi hienosti oman ja päätti mennä näyttämään tuomarille kuinka taitava koira on. Lisäkäskyllä toi tunnarin ohjaajalle.
9. Kauko-ohjaus 6. Ylettömästi energiaa moiseen liikkeeseen, joten ei sitä peppu paikallaan pysynyt.
10. Kokonaisvaikutus 7. Tuomari:"hmmm.... Eihän tuo ole aina tuollainen ollut?!? Koira osaa, mutta..."
Yhteensä 181p VOI0
BINKA
1. Paikalla makaaminen 10. Taattua pikku-mustaa.
2. Seuraaminen taluttimetta 8. Seilasi luvattoman paljon. Aluksi odotti selvästi koko ajan ruutuun lähetystä, mikä oli ollut edeltävänä liikkeenä.
3. Istuminen seuraamisen yhteydessä 9,5. Seuraamisosuus huono, muuten ei huomautettavaa.
4. Luoksetulo 7,5. Seisomisessa valui, maahanmenoon kaksi käskyä. Perusasento vino - oli vino läpi koko kokeen.
5. Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 9. Meni hyvin, lähti ohjaajan luo liikkurin käskystä (ohjaaja onneksi antoi omansa tosi nopeasti luvan saatuaan).
6. Noutaminen esteen yli hypäten 9. Vino perusasento.
7. Metalliesineen noutaminen 0. Ohjaaja heitti metallin ensin hallin kattoon. Seuraava heitto jäi lyhyeksi. Kannatti tietenkin valita se kapula, joka oli jo ollut kaikkien suussa (eihän prinsessa sitä voi enää suuhun ottaa). Ohjaaja ei edes ymmärtänyt lämmittää kapulaa kädessä, joten kielihän siihen olisi jäänyt kiinni ;) Binka leikki kapulalla tuomarin mielestä aivan riittävän kauan.
8. Tunnistusnouto 9. Muuten hyvä, mutta pureksi kapulaa niin, että tuomarikin kuuli rouskutuksen.
9. Kauko-ohjaus 8,5. Ensimmäisessä vaihdossa kaksoiskäsky, liikkui vähän sivusuunnassa.
10. Kokonaisvaikutus 8,5. Koira teki tuomarin mielestä hyvin. Ohjaaja sai läksyksi harjoitella metallin heittoa.
Yhteensä 263p VOI1, sij. 2. Tällä ansaittiin kisaoikeus EVL:ään. Me kuitenkin vielä jatkamme voittaja-luokassa ja yritetään saada koulari kasaan.
Kotiin tultua piti tietenkin ottaa vielä kuva päivän voittajasta ja palkinnoista.
Kuvassa oleva rohkivä sika-lelu oli Aapon mielestä hänen palkintonsa päivän viihdepuolen järjestelyistä.