Kelpiet ja bortsu

Kelpiet ja bortsu
Meidän jengi

maanantai 31. joulukuuta 2012

Joulu on takana, eikä se mennyt ihan ilman vastoinkäymisiä. Joulupäivän aamuna huomattiin, että Brixin vasemman silmän pupilla oli nuppineulan pään kokoinen, eikä silmässä ollut mitään valoheijastetta. Joulupäivä onkin se vuoden paras päivä kaivata eläinlääkäriä. Kovan etsimisen jälkeen Vantaan kaupungin päivystävä eläinlääkäri lupasi ottaa meidät vastaan vaikka kyseessä ei ollutkaan "henkeä uhkaava asia". Nettisivuilla ohjattiin ottamaan yhteyttä lähinnä vain jos kuolema kohta korjaa. Eihän tuo tietenkään kuolemaksi olisi ollut, mutta monta pyhää vielä edessä, niin olisi tuo koira saattanut jäädä yhtä silmää vajaaksi. Eläinlääkäri totesikin sarveiskalvossa haavan (ei mitään käsitystä mistä on tullut. Villi arvaus on, että koira sukellellessaan lumihangessa on tökännyt silmänsä johonkin.) Lääkeresepti kourassa lähdettiin sitten taivaltamaan läpi tuulen ja tuiskun päivystävään apteekkiin. Silmätippojen kera takaisin kotiin. Tänään jälkitarkastuksessa todettiin silmän parantuneen hyvin - tippahoito kuitenkin vielä jatkuu.

Näin vuoden viimeisenä päivänä tehdään katsaus menneeseen vuoteen: mitä meille oikein tapahtui vuoden aikana. . .

BINKA


Tammikuussa jatkettiin tokon avoimen luokan koulutustunnuksen metsästämistä joulukuisen menestyksen innoittamana. Se saatiinkin yllättävän helposti kahdella perättäisellä kokeella TK2 :) Sitten piti tietenkin aloittaa voittaja-luokan liikkeiden opettelu. Kesän yli harjoiteltiin ja elokuussa käytiin kokeilemassa, miltä koe VOI-luokassa tuntuu: Tuntui siltä, ettei tulosta tullut, mutta koira oli kivassa vireessä. Liikkeiden harjoittelu jatkui edelleen ja seuraavassa kokeessa marraskuussa Binka pistikin sitten pelleillen - ei tulosta sieltäkään. Jatketaan yrittämistä ensi vuonna ;)

PK-kokeisiin ei tänä vuonna edes ilmoittauduttu. Binkan reagointi ampumiseen pisti miettimään, onko meistä kokeisiin koskaan. Monta päätä yhteen laitettuna tultiin siihen tulokseen, että Binka on päättänyt vain olla pasifisti: "love, peace, flowers" 60-luvun tyyliin, todellisesta laukausherkkyydestä ei ollut kysymys - narttu mikä narttu. Syksyllä alettiin tehdä töitä PK-tottiksen kanssa (se metrinen on edelleen meidän kompastuskivi, kun niin korkealla pientä koiraa alkaa huimata). Talven pimeys ja lumi jätti meidät nyt tauolle, mutta ensi vuonna jatketaan samalla linjalla.

Näyttelyssä käytiin kesäkuussa Lappeenrannassa rotuyhdistyksen erikoisnäyttelyssä, mistä tuloksena VAL ERI3 SA.



AAPO jatkoi keväällä agilityn 2-luokassa, huhtikuussa oli nousunollat kasassa ja Aapo siirtyi kolmosiin, missä sitten on kisauraa jatkettu. Aapon kanssa osallistuttiin agilityn rotumestiksiin Jyväskylässä syyskuussa sijoitus 2. :)

Huhtikuussa Aapo ilmoitettiin toko-kokeeseen, vaikka Aapon tulevaisuus toko-koirana onkin kyseenalainen (levottomat jalat, levottomat jalat. . .le-vot-to-mat). Ensimmäisellä yrittämällä Aapo jäi vain pisteen päähän ykköstuloksesta, joten seuraavana päivänä uusi yritys. Sieltä se sitten tuli TK1 :) Siitä sitä sitten innostuttiin opettelemaan avoimen luokan liikkeitä: pari kokeilua ensin ja marraskuussa AVO1 :D

Aapon reagointi ampumiseen pahentui kesän ja syksyn aikana. Siitä ei päästä enää yli eikä ympäri: Aapo on laukausaltis :( Harmittaa, koska koira olisi osaamisensa puolesta ollut koevalmis. Hakua jatketaan Aapon kanssa ihan harrastuspohjalta. Uutena lajina otettiin jälki kuvioihin tänä kesänä. PK-kokeissa tätä paria ei kuitenkaan tulla näkemään.

Kesäkuussa käytiin Aaponkin kanssa Lappeenrannan erikoisnäyttelyssä. Tulos oli postitiivinen yllätys: VAL ERI1 PU1 SA VSP <3.



BRIXI kävi toukokuussa MH-kuvauksessa ja oli oma touhukas itsensä.

Agility-uransa Brixi korkkasi rotumestiksissä Jyväskylässä, mutta tulosta ei vielä irronnut. Agilityn kanssa jatketaan pikkuhiljaa. . .

Toko-rintamalla jatkettiin alokasluokan koulututunnuksen metsästämistä: tie oli pitkä ja kivinen. Kesällä puhkesi "kehänauhasyndrooma" kukkaan, eikä mikään mikä oli onnistunut treeneissä onnistunutkaan sitten kokeessa. Ohjaajan usko alkoi hiipua mikä ei suinkaan parantanut koiran ja ohjaajan yhteistyötä. Syksyn mittaan siitä kuitenkin selvittiin ja marraskuussa haaveesta tuli totta: TK1 saavutettiin :)

Lokakuussa saatiin hyväksytty BH ja ovet avautuivat PK-kokeisiin. Hakutreeneissä palattiin hetkeksi takaisin alkuun, kun pientä koiraa aloivat maalimiehet niin kovin ujostuttamaan. Syksyn mittaan ujous kuitenkin helpotti ja treeniin saatiin uutta intoa. Uutena lajina aloitetiin jälki, mikä tuntuukin olevan Brixin oma laji.

Kesäkuussa Brixillä oli näyttelyviikonloppu. Ensin Kotkasta AVO ERI1 PN1 SA ROP CACIB ja seuraavana päivänä erikoisnäyttelystä AVO ERI2 PN3 SA :)



KEITA aloitti koeuransa hienosti toukokuussa hyväksytyllä BH-kokeella.

Toko-rintamalla Keita sai ensimmäisen ALO1 elokuussa :) ja toisen syyskuussa :). Koemenestys on kuitenkin ollut vaihtelevaa koko syksyn, kun pieni bordercollie ei tahdo kasvaa aikuiseksi. . . meidän pienellä bortsulla on Peter Pan-syndrooma ;)

Näyttelyissä on käyty muutaman kerran kesän aikana tuomisina 3 x ERI ja 1 x EH. Koira on kuitenkin vielä niin kesken, ettei meille tänä vuonna suotu SA:ta.

Joulukuussa Keita kävi vielä terveystarkastuksessa ja tuloksena oli terve ja hyvä harrastuskoira :D

Vuosi on mennyt opetellessa olemaan laumana. Kesällä käytiin Hartolassa leirillä ja Keita on ollut mukana Dreamoor-kenneltapaamisissa (Aapokin on päässyt mukaan maskotiksi). Yhdistystoiminnassa ollaan oltu mukana järjestämässä kursseja ja kokeita. Joihinkin kursseihin on itsekin osallistuttu. Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut haastava. Kiitos kaikille treenikavereille kärsivällisyydestä ja kannustuksesta.


lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulurauhaa

Nyt on joululaatikot valmistumassa uunissa, edessä kinkun paistoa ja rauhoittumista joulun viettoon.

Eilen oli vielä hallitreenit Hyvinkäällä. Oma treeniryhmämme oli ainoana paikalla, joten saatiin koko halli käyttöömme. Tilaa riitti kaikille treenata. Viime viikkoina treenaminen on jäänyt aika vähäiseksi hallitreenejä lukuunottamatta.

Keita kävi viime viikolla lonkkakuvissa. Edeltävän yön neiti-the-bordercollie oli Sannan ja Joonaksen ilona Hyvinkäällä johtuen Millan työesteistä kuvaukseen saattamisessa. Kiitos taas Sannalle ja Joonakselle koiran hoidosta. Kuvat ovat vielä lausuttavina kennelliitossa, mutta alustavassa katsauksessa meillä on luustollisesti terve tyttö.

Tänään nähtiin Vantaalla merkillinen valoilmiö noin tunnin ajan. Ihan ei ehditty valoilmiön aikaan ulos, mutta käytiin taas harjoittelemassa kameran käyttöä.


Pikku-musta-prinsessa Binka


Sisko ja sen veli


"Red Dog" :D


Keita


HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!
GOD JUL OCH GOTT NYTT ÅR!
MERRY CHRISTMAS AND HAPPY NEW YEAR!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Vuoden viimeinen kokeilu

Treenirintamalla on ollut hiljaiseloa. Hakutreenit ovat jääneet talvitauolle lumimäärän takia. Tokoilemassa ollaan käyty muutaman kerran. Katettu ostarin käytävä on noussut taas arvoonsa.

Brixi on elänyt juoksunartun rajoitettua elämää ja tehnyt tuoksullaan Aapon elämästä tuskaista:
- Aapo: "Hei baby, näätsä mitkä rintalihakset?"
- Brixi: "Hei nuija, näätsä mitkä hampaat?"

Tätä dialogia on sitten käyty useampana päivänä. Brixi on kuitenkin ihastunut tuttavan australianterrieri urokseen ja olisi valmis tekemään pieniä australialaisia koiranpentuja vaikka heti, jos lähentymistä ei olisi estetty välissä olevalla aidalla.

Talouteen on hankittu uusi kamera, joten toivottavasti käyttäjien kehittyessä blogiinkin saadaan aikaisempaa enemmän kuvasaastetta. Tässä muutama otos lauantailta Merjan viettäessä kotipäivää kelpo-tyttöjen kanssa:





Lauantaina Milla lähti Porvooseen toko-kokeeseen Aapon ja Keitan kanssa. Tuomarina molemmille koirille oli Hannele Pörsti.

KEITA

1. LUOKSEPÄÄSTÄVYYS 9: Keita lähti tuomaria vastaan, siitä pistemenetys.
2. PAIKALLA MAKAAMINEN 0: Pisteet sen kertovat. . .
3. SEURAAMINEN KYTKETTYNÄ 8: Jonkin verran häröili, paikoittain ihan hyvin seurasi.
4. SEURAAMINEN TALUTTIMETTA 7: Muuten sama kuin edellä, yhden kerran pysähdyksessä kääntyi ohjaajan eteen haistelemaan maata ja tarvitsi useamman käskyn ruotuun palaamiseen.
5. MAAHANMENO SEURAAMISEN YHTEYDESSÄ 8: Liikkurin antaessa liikkeellelähtökäskyn Keita lähti tuomaria tervehtimään - muuten liike sujui mallikkaasti.
6. LUOKSETULO 8: Tuli lujaa, hyppäsi päin, monkertaen tuli sivulle istumaan.
7. SEISOMINEN SEURAAMISEN YHTEYDESSÄ 10: :-)
8. ESTEHYPPY 10: :-)
9. KOKONAISVAIKUTUS 7

YHTEENSÄ 140p ALO2 -> ensi vuonna jatkuu viimeisen ykkösen metsästys.

AAPO

1. PAIKALLA MAKAAMINEN 9: Tuomarin mukaan piti silmäpeliä ja heilutti häntää viereiselle koiralle - oli kuulemma haastanut viereistä koiraa hännällään (?)
2. SEURAAMINEN TALUTTIMETTA 8: Aapon asteikolla täyskymppi :-)
3. MAAHANMENO SEURAAMISEN YHTEYDESSÄ 8: H-I-D-A-S
4. LUOKSETULO 6: Jätettäessä koira paikalleen alkoi koira hivuttautua eteenpäin (jokainen, joka on Hoopon agi-kisoissa nähnyt, tietää mistä on kysymys)
5. SEISOMINEN SEURAAMISEN YHTEYDESSÄ 7: Kääntyi vähän sivuttain, miten lie tassutkin käyneet. . .
6. NOUTAMINEN 8: Syöksyi kiinni kapulaan, luovutusasentokin saattoi jäädä vähän vinoksi. Kapulaa heitettäessä siirtyi eteenpäin vain n. 15cm :-)
7. KAUKO-OHJAUS 8: Siityi ensimmäisessä maahanmenossa vähän eteenpäin.
8. ESTEHYPPY 10: :-)
9. KOKONAISVAIKUTUS 7: Tuomarin mukaan koira on levoton kaikissa jäämisissä (meidän Aapoko ?!?)

YHTEENSÄ 158p AVO2

Tästä jäädään nyt joulutauolle, jatketaan ensi vuonna uudella innolla.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Talvi yllätti koiraharrastajat ;)

Talvi tuli kertaheitolla Etelä-Suomeen. Viikonlopun menot peruttiin lumentulon takia, joten tästä tuli "Ollaan vaan"-viikonloppu. Koirat ovat peuhanneet lumessa ja vähän otettiin uusia kuvia. Ennen kuvien ottamista piti taas "siivota" polun varrelta kaikki eväät >:(. Tässä meidän lähellä on kiva suojainen metsikkö, missä on hyvä käyttää koiria. Joku naapuruston ihminen on vakaasti sitä mieltä, että rotat ja varikset ovat uhanalaisia eläinlajeja taajamassa ja niitä pitää käydä erikseen syöttämässä. Tämän viikon "siivoussaalis" on ollut mm. muutama limpun puolikas, erinäinen määrä tomaatteja, joitakin hedelmiä, lihakastike. . . Ja kaikki lumelle leviteltynä.
Vähän oli vaikeuksia saada kaikki koirat samaan kuvaan. Kuvassa koiruudet vasemmalta oikealle: Aapo, Binka, Brixi ja Keita . . . huomatkaa Brixin ja Keitan "katsekontakti".
Brixi ja Keita
Aapo, Keita ja Brixi
Keita vaanii
Ketjureaktio

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Toko-koe Porvoo 18.11.2012

Tänään otettiin suunta kohti Porvoota heti aamusta. Onnistuttiin saamaan koepaikka kaikille neljälle koiralle samaan kokeeseen, joten takana on koepitoinen päivä ;). Tuomarina oli Harri Laisi kaikille koirille. Binka aloitti aamun voittajaluokassa.

BINKA
1. Paikalla makaaminen 10: taattua pikku-mustaa, ei mitään ongelmia.
2. Seuraaminen taluttimetta 7: voittaja-luokassa sitä seuraamista sitten kestää ja kestää ja kestää. . . . koira paransi loppua kohti, mutta ohjaajalta alkoi kunto pettämään.
3. Istuminen seuraamisen yhteydessä 0: pikku-musta meni hienosti maahan, mutta eihän siitä tietenkään pisteitä jaettu.
4. Luoksetulo 6,5: auttaisikohan, jos tuota treenaisi ennen koetta :o Ensimmäisellä käskyllä koira valui melkein seuraavalle merkille asti. Toisen kutsun jälkeen otti varmaan kaksi askelta, kun piti jo antaa maahanmenokäsky.
5. Lähettäminen määrätylle paikalle , maahanmeno ja luoksetulo (=Ruutu) 0: koiraa vähän prepattiin tulossa olevasta liikkeestä, lähetys ja . . . "ruutu? Mikä ruutu? Täällä on niin paljon kartioita, minkähän valitsisi. En taida valita mitään." Ohjaaja keskeytti liikkeen kun koira oli ihan kuutamolla.
6. Noutaminen esteen yli hypäten 7: kapulalle piti murista ja kerran se  piti tietenkin sylkäistä maahan. Hypyssä ei moittimista.
7. Metalliesineen noutaminen 0: Voihan sen poimia, sitä voi sylkeä, tassuilla voi leikkiä sen kanssa, mutta nuo kolme ihmistä (=ohjaaja, liikkuri, tuomari) on kaikki sen näköisiä, että ne voisivat haluta kapulan. Eipä pikku-musta tuonut sitä sitten kenellekään.
8. Tunnistusnouto 5: pikkumusta tarvitse kaksi käskyä liikkeelle lähtemiseen, sitten pikkukoira hyökää kapuloiden sekaan tassut edellä. Kyllä se oikea sieltä kuitenkin nousi.
9. Kauko-ohjaus 6,5: On meillä hauska kelpie, tuo pikkumusta kelpie vain. Kun kelpie menee kokeeseen on näky komea. Kas näin heiluu peppu ja peppu heiluu näin. . . 
10. Kokonaisvaikutus 7,5: Tuomarin kommentti oli, että koiralla tuntui tänään olevan kivaa kokeessa. . . 
Yhteensä 161,5p VOI0

Seuraavaksi Aapo jatkoi avoimessa luokassa.

AAPO
1. Paikalla makaaminen 10: Aluksi koira vähän nuuski ja taisi liikkua muutaman sentin eteenpäin, mutta tuomari ei liikkumista huomannut.
2. Seuraaminen taluttimetta 7: keulii, keulii. Yksi täyskäännöskin tehtiin ohjaajan takaa, kun koira oli niin keulilla.
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9: maahanmeno tapahtui ryömimisen kautta, mistä pistemenetys.
4. Luoksetulo 9: pysähdys vähän valui, muuten aivan loistavaa Aapoa.
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9: ne tassut, ne tassut. . . ne eivät pysy lattiassa.
6. Noutaminen 7: kapulan heitossa Hoopo hyppäsi eteenpäin (niinkuin yleensäkin), kapulaa pureksitaan kannettaessa, perusasentokin taisi jäädä vinoksi.
7. Kauko-ohjaus 9: Aapo oli niiiiin hiano :) Pistemenetys yhdestä kaksoiskäskystä.
8. Estehyppy 9,5: Aapo + matala este = ei toimi!!!! Hyppy meni pitkäksi ja koira joutui palaamaan takaisin päin.
9. Kokonaisvaikutus 9: Tuomarin ensimmäinen kommentti oli "tunteeko tuo koira käsitteen: Rauhoitu?" Energinen koira, joka onnistui suuntaamaan energiansa oikeaan tekemiseen. Aapo ylitti odotukset <3
Yhteensä 176p AVO1

Välillä käytiin lenkittämässä koiria ja syötiin vähän. Toko-maraton jatkui alokasluokalla. Niin kuin yleensä Brixi ja Keita olivat samassa ryhmässä ja jälleen kerran sekaan mahtui en-pysy-paikalla-vingun-ja-piippaan-ja-ulvon-koira. Yksilösuorituksen teki Brixi ensin. . .

BRIXI   
1. Luoksepäästävyys 9: Kun koirat olivat rivissä, Brixi näytti kyllästyneeltä "hei, mä tiedän tän jutun" ja meni maahan. Siitä sitä koiraa kiskomaan ylös ja heti perään se paukkaa takaisin maahan. Tuomarin lähestyessä koira saatiin istumaan. . . ja taas takaisin maahan. Siihen tuomari totesi, että "makaa nyt siinä sitten". Brixi kuitenkin vielä makuultakin ryömi tuomarin jalkoihin ja nuoli käsiä.
2. Paikalla makaaminen 9: tuplakäsky tarvittiin ylösnousuun.
3. Seuraaminen kytkettynä 8: Vähän pakka levisi etenkin käännöksissä, mutta kesän kauheuteen verrattuna oli loistavaa. Koira paransi suoritustaan loppua kohti :)
4. Seuraaminen taluttimetta 7,5: Sama juttu kuin edellä. Ohjaaja tietoisesti jätti lisäkäskyt käyttämättä.
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9: Ei tietoa pistemenetyksestä.
6. Luoksetulo 9,5: Tuomari huomautti ohjaajalle käsien pitämisestä selän takana.
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5: Taisi pari pientä tassun liikautusta tulla.
8. Estehyppy 10: Tuomari totesi tämän olleen yhden päivän parhaista hypyistä :) Ei huomautettavaa.
9. Kokonaisvaikutus 9
Yhteensä 176,5p ALO1 -> TK1
Vihdoinkin saatiin se viimeinen ykkönen ja vielä noin hyvillä pisteillä :) 13 koetta siihen tarvittiin ja välillä alkoi tulla tunne, että koiraharrastuksen voisi vaihtaa vaikka postimerkkeilyyn, mutta kannatti jatkaa HYVÄ BRIXI <3

KEITA
1. Luoksepäästävyys 9
2. Paikalla makaaminen 0: Se en-pysy-paikalla-vingun-piippaan-ulvon-koira sitten oikeasti ulvoi. Keitalle tuli sijaistoimintoja: maata nuuskittiin, siellä oli jotakin syötävääkin, kesken kaiken alkoi kamalasti kutittamaan, siitä sitä on jo helppo nousta seisomaankin. Vähän aikaa tiukkaa katsekontaktia ohjaajan kanssa ja riemulaukkaa ohjaajan luokse.
3. Seuraaminen kytkettynä 7,5: Ei ollut ihan tarkkaa Keitaa. Huomautusta tuli siitä, että juoksuosuudessa koira puree ohjaajaa puntista.
4. Seuraaminen taluttimetta 8: Sama selitys kuin edellä.
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10: Aivan loistava.
6. Luoksetulo 8,5: Koira jäi ohjaajan eteen vinoon niin, että liikkuri kysyi "onko se nyt edessä vai sivulla? Pitääkö antaa lisäkäsky?"
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 0: Oli aivan loistava liikkeestä maahanmeno.
8. Estehyppy 10: Aivan loistava
9. Kokonaisvaikutus 7,5: Tuomarin mukaan tässä on koira, joka joko tekee tai ei tee. . . Koko kokeen ajan oli ylimääräistä häröilyä, mikä näkyi pisteissä.
Yhteensä 129p ALO3

Kokeen jälkeen Keita ryhtyi lapseksi jälleen (taisi aloittaa jo kokeen aikana). Leikkiminen ja touhuaminen oli niin pentumaista, että Keitan mielestä varmaan nämä "aikuisten jutut" on ihan tyhmiä.  

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Treenaamattomuss kannattaa tai sitten ei. . .

Viimeiset pari viikkoa meillä ei ole paljon harrasteltu. Brixin kyljen reikä vaati oman aikansa parantuakseen ja agi-kisat jäivät väliin. Nyt haava on parantunut, eikä siihen tarvittu antibiootteja eikä eläinlääkäreitä. Eläköön pihkavoide! Onhan tuo vielä vähän surkean näköinen, kun vasemmassa kyljessä on ajeltu läiskä, mutta ei se tekemistä haittaa. Milla on potenut polvivammaa ja ollut liikuntarajoitteinen, viimenen viikko on Merjallakin mennyt sairastaessa. Vähän on yritetty tehdä tokoa, mutta tekemistä vaikeuttaa, jos toinen ei paljon kävele ja toisella ei tule ääntä ;). Tekemättömyys alkaa jo näkyä nelijalkaisissa ylettöminä energia-piikkeinä.

Hakutreeneissä on käyty tunnollisesti. Kyljen ollessa vielä siteiden peitossa Brixille otettiin ilmaisutreeniä. Tänään saatiin sitten jo ihan ukkojen etsintää. Vauhtia etsinnässä oli reippaasti ja ukotkin löytyivät nopeasti. Binkallakin oli kierrokset korkealla ja pikkumusta hyppäsi selkään jo auton vierellä sillä seurauksella, että ohjaajan nokka pamahti oven yläreunaan. Ärinän ja murinan kanssa painuttiin sitten metsään, missä piti vielä "turhauma"-äännelläkin liikkeelle lähtiessä. Binka on muutenkin lisännyt oma-aloitteisesti äänen käyttöään: perjantain toko-treeneissä harjoiteltiin metallinoutoa. Pikkumusta juoksee kapulalle muristen ja äristen, alkaa sitten pyöritellä kapulaa etutassujen välissä, poimii sen suuhunsa ja parin askeleen jälkeen sylkäisee kapulan maahan, vähän lisää tassuilla pyörittämistä, kapula takaisin suuhun, juoksu ohjaajan eteen, mihin kapula sylkäistään taas maahan . . . vasta viidennellä kerralla päästiin sellaiseen suoritukseen, mistä pystyi palkkaamaan koiran >:/

Keita on keksinyt, että maailmassa on mörköjä. Ne voivat vaikka hyökätä päälle kesken hakutreenien, jos niille ei hauku. Maalimiehet ovat tosi kivoja, mutta ne möröt . . . Todettiin, että nyt vähään aikaan ei hakutreeneissä oteta valmiita ukkoja, vaan helpotetaan treeniä.

Aapolle tänään kolme ukkoa - tasaisen varmaa työskentelyä ja kaikki ukot nousi hetkessä. Ilmaisuissa ei taaskaan ollut moittimista.

Eilen otettiin suunnaksi Kirkkonummen epäviralliset agilitykisat Aapon ja Brixin kanssa. Brixin kanssa startattiin kaksi kertaa mölleissä tarkoituksena hakea hyvää fiilistä ja tekemisen meininkiä. Siinä onnituttiin. Brixi painatteli mennä täysiä, häntä viuhtoen radalla. Hylkyyn päättyi molemmat radat, koska pituusesteellä esiintyy vielä pientä epävarmuutta, mutta koiralla oli pitkästä aikaa agissa kivaa :) Aapon kanssa otettiin kaksi starttia kilpailevissa teemana "lähdöstä ei karata, vaikka mikä olisi...". Ensimmäinen yritys meni ihan reisille: rima alas, A:n takaaleikkauksessa koira hyppäsi esteen sivusta alas (?) ja muutenkin meno oli tosi päätöntä. Melkein heti perään startattiin toisen kerran. Toka yrittämällä tehtiin tosi hieno ja nopea nolla-rata. Taso oli kuitenkin kova ja päädyttiin sijalle 6. Molempien koirien kohdalla tavoitteet täyttyi, joten voidaan olla tyytyväisiä.


maanantai 15. lokakuuta 2012

Toko-koe Porvoo 13.10.

Kiirettä on pitänyt niin, että päivitykset laahaa.. Perjantaina kuitenkin aloitettiin hallikausi Hyvinkäällä. Koko laumalle tokotreeniä ja Aapolle pikkusen aksaa. Keita pääsi kokeilemaan keppejä - meni kuin vanha tekijä :o. Binkalle kaivettiin esiin tunnarikapulat ja treenaamattomuus tuli taas esille: suoritettiin viikon lottoarvonta muutaman kerran ennenkuin pikku-musta uskoi, että nämä ei ole arpajaiset. Brixin kanssa otettiin vain pätkä seuraamista ja sitten hengailtiin.

Lauantai-aamuna Merja jäi kelpo-tyttöjen kanssa viettämään kotipäivää, kun Milla otti Aapon ja Keitan kanssa suunnaksi Porvoon, missä ohjelmassa oli toko-koe. Kisapaikka oli oikein kiva tekonurmipohjainen lämmin halli. Avoimella luokalla aloitettiin ja arpaonni suosi numerolla yksi. Tuomarina Pirkko Bellaoui.

Aapo

1. Paikalla makaaminen 8½: Aapo oli vähän väliä taputellut etutassuillaan mattoa ja häntä heilui vimmatusti.
2. Seuraaminen 7: Ei kontaktia, paikka hyvin harvoin oikein ja röhkipä tuo vielä mennessään. Häntä kuitenkaan ei lakannut hetkeksikään heilumasta :)
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0: Kävi pikaisesti maassa ja ponnahti istumaan. 
4. Luoksetulo 6: Valui ensin jätettäessä perään eikä pysähtynyt lähelläkään merkkiä - lopulta kuitenkin.
5. Seisominen  seuraamisen yhteydessä 5: Hiippaili vähän perään; muuta moittimista ei ollut.
6. Noutaminen 5: Aapon lemppariliike :) Eka yrityksellä kapula hallin kattoon. Uusintaheitossa Aapo singahti yhtäaikaan kapulan kanssa metrin verran eteenpäin. Vauhdilla kapulalle, muristen ja kapulaa purren takaisin. Luovutusasento pahasti vino,  mutta Aapon naama loisti "Näitkö? Vähänkö mä olin muuten hyvä!". Haukahtipa tuo mokoma vielä perusasentoon siirtyessään.
7. Kauko-ohjaus 8½: Ekassa vaihdossa liikkui n 10cm eteenpäin. Muuten oli kyllä niin hienot kaket että!
8. Estehyppy 9: Pistevähennykset siitä, kun hyppäsi pitkälle... Muuten ei tuomarikaan löytänyt mitään huomauttamista.
9. Kokonaisvaikutus 8: Koira on kuulemma vielä monelta osin pahasti kesken.. Joopa joo, se on vaan Aapo :) Vaikka ei pisteillä ja suorituksella päästykään kehumaan, niin ainakin koiralla oli kivaa ja sehän se on pääasia.

Yhteensä 129p AVO3

Keita oli sitten vuorossa iltapäivällä vaatimattoman kolmen tunnin odottelun jälkeen.

1. Luoksepäästävyys 10: Meni vähän vastaan, mutta kun oli niin kauniisti niin... ;)
2. Paikalla makaaminen 8½: Vähän levoton, mutta pysyi hienosti vaikka vierestä koira lähtikin.
3. Seuraaminen taluttimessa 8: Omasta mielestä tosi hyvää; tosin juoksuosuudella pikkusen levisi.
4. Seuraaminen taluttimetta 8½: Kuulemma liian vietikästä ja edistää. Ohjaajan mielestä ihan täydellistä ja miten se voi edes edistää, jos poski on koko ajan kiinni ohjaajan reidessä..? No tyydymme tuomioon.
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0: Seisoi tosi upeasti :( Harmi, kun tämä on ollut Keitan vahvin liike.
6. Luoksetulo 7½: Törmäsi vähän ja vino perusasento. Koiran eduksi pitää ehdottomasti sanoa, että on se joskus törmännyt huomattavasti kovempaakin ;)
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9: On kuulemma pysyvyysongelma eli oli liikuttanut vähän jalkojaan. 
8. Estehyppy 9½: Ei tietoa, mistä puolikas pois.
9. Kokonaisvaikutus 8½: Koira käy kuulemma aivan liian kovilla kierroksilla.. Ja ohjaajan mielestä koiran vire oli täydellinen, mutta makuasioista ei sovi kiistellä. Ei me sitä viettiä aleta tämän takia kokeissa laskemaan :)

Yhteensä 153½p ALO2

Keitan viimeinen ykkönen antaa näköjään odottaa itseään, mutta jos sen tämän vuoden puolella saisi haalittua.   

Brixille oli varattu koepaikka samaan kokeeseen. Koe jäi kuitenkin välistä. Pari päivää ennen koetta koiralauma lähti päiväulkoilulle läheisen koirapuiston nurmelle (koirapuisto plääh, mutta siinä vieressä on tosi kiva nurmikenttä juosta). Kello oli vielä niin vähän, että uskaltauduttiin paikalle ennen päivä-ulkoilijoiden ruuhkaa. Puistoon oli kuitenkin ehtinyt yksi täti-ihminen koiransa kanssa. Tämä harjoitti sitten koiraansa koirapuistossa pallon avulla: Pallon heitto koiran suuhun, siitä kipittämään koiran luokse, pallon kaivaminen koiran suusta, kipitys takaisin lähtöpisteeseen ja taas sama alusta :o. Epäselväksi jäi mikä kyseisen toiminnan tarkoitus oli?!? Mahdollisesti täti harjoitti omaa heittotekniikkaansa, koska koira ei ainakaan saanut mitään liikuntaa. Saattoihan täti harjoitella ensi vuoden pesäpallon MM-kisoja silmälläpitäen! Sisälukutaito tädillä oli ainakin puutteellinen, kun ei ymmärtänyt niitä kissan kokoisella kirjoituksella laadittuja ohjeita, jotka tunnetaan myös koirapuiston sääntöinä. Kyseinen toiminta nostatti kuitenkin tunteet pintaan meidän laumassa: Aapohan tunnetusti sekoaa heti lelujen heittämisestä ja alkoi nostaa kierroksia, siinä se sitten veti salamannopeasti muun lauman "kisatunnelmaan" sillä seurauksella että meno oli kuin brittien jalkapallomatsissa. Lopputuloksena Brixiltä puuttui pala kyljestä >:(. Haavaa on nyt hoidettu ja paranemisen merkkejäkin on näkyvissä, mutta tokokokeeseen ei reikäisen koiran kanssa ollut mitään asiaa. No, lopettiko täti heittokäden treenauksen kisatunnelman kohotessa huippuunsa? EI TIETENKÄÄN! Kai tuo kuvitteli, että siellä yleisö hurraa hänen tarkoille heitoilleen?!?

Sunnuntaina oltiin koko lauman kanssa hakutreeneissä. Keitalle oli tarkoitus ottaa neljä valmista ukkoa, mutta kun pikku-neiti alkoi sikailemaan jäivät ukot yhteen ja koira kesken pois radalta ja autoon. Joskohan seuraavissa treeneissä sitten sopisi etsiä. Aapolle etukulmaan ja molempiin takakulmiin valmiit. Virtaa oli kuin pienessä kylässä, vaan löytyiväthän ne ukot lopulta. Brixille otettiin ilmaisutreeniä lyhyeltä matkalta ihan sen takia, etteivät haavasidokset jää metsään. Hyvin haukku irtosi, vaikka välillä olisi pitänyt kyhnyttää kyljen haavaa. Kiitos valistuneiden maalimiesten moinen toiminta lopetettiin heti alkuunsa. Binkalle oli tarkoitus tehdä alkuun tyhjä pisto, mutta ´neiti-nuuskin-vain-kukkasia´onkin avannut nenänsä hyvin ja otti hajun maalimiehestä - ilmaisuhan siitä sitten tuli. Binkan pistot ovat muutenkin pidentyneet laatikkotreenien aloittamisen jälkeen. . . ohjaaja ei vain aina tahdo muistaa. Ilmaisut prinsessalla ovat huippuluokkaa ja nyt onkin keskitytty hallintaan maalimiehellä (edistystä on näkyvissä).

Brixille oli suunnitelmissa agi-kisat ensi viikonloppuna, mutta haavan paranemisesta riippuu joudutaanko nekin jättämään väliin. . . . mörökölli vieköön kaikki idiotismiä harjoittavat koiran aktivoijat >:(

lauantai 6. lokakuuta 2012

Hyvin käyttäytyvä koira :)

tai oikeastaan kaikki neljä. . . Brixi suoritti BH-kokeen hyväksytysti viime maanantaina, joten nyt meillä on neljä hyvin käyttäytyvää koiraa ;)

Maanantai ei alkanut hyvin: vettä tuli taivaan täydeltä koko päivän. Tiedettiin etukäteen, että koe on nurmikentällä, joka sitten päivän mittaan lammikoituu, joten ohjaajan mieli oli ihan maassa jo kokeeseen mennessä. Suuret eivät olleet odotukset neiti-nahka-mahan suorittamisesta. Arpaonni asetti meidät ensimmäiseen suorittavaan pariin ja ensimmäiseksi paikalla makaamiseen. Ohjaajalle nousivat hikipisarat otsalle selin koiraan seistessä. Kun yli puolet suorittavan koiran osuudesta oli mennyt, ohjaaja uskalsi hieman huokaista ja saman tien selän takaa kuului: "HAU!" Hetken kuluttua pieni ruskea valui ohjaajan viereen (onneksi pysyi kentällä). Puutteelliseksihan se sitten meni :/ Jälkeenpäin kuulin, että joku katsojista oli rymynnyt pusikossa kentän laidalla, mikä oli pienen koiran mielestä erittäin epäilyttävää käytöstä kesken kokeen. Suorittamispuolella ohjaaja antoi noin 555 ylimääräistä käskyä. Kisajännitys oli taivaissa ja ohjaaja hyperventiloi itseään tajuttomaksi hyvää vauhtia niin että silmissä sumeni. Seuraamiset menivät kohtuullisen hyvin, istuminen oli erinomainen. Koira oli vähän paineistunut ja tuijotteli vähän väliä yleisöön (ja epäilyttävään pusikkoon), maahanmenossa jäi sivuun ja luoksetulo piti tehdä pienen mutkan kautta - nopeammikin on tultu. Brixi oli jo ennen koetta merkannut sen työntekijän, joka oli aivan ihana ja ihmisryhmässä Brixin katse lukittui ihanaan ihmiseen. Ohjaajalle iski pieni paniikki siitä, miten tässä yrittäisi parhaiten välttää iloiset tervehdykset. Kohtuudella siitä kuitenkin selvittiin ja päästiin kaupunkiosuudelle. Siellä alkoi jo tulla pimeää, ihmisryhmä oli pienen koiran mielestä sikamakee ja seinässä oleminen sujui mallikkaasti. HYVÄKSYTTY BH! Tuomari totesi kokeen jälkeen, että koira on ylisosiaalinen ja ohjaajan tuleekin olla tarkka siitä, ettei kukaan anti-koira-tyyppi pääse potkimaan koiraa.

Nyt meille sitten ovet avautuivat PK-kokeisiin.

Sunnuntaina oltiin hakutreeneissä. Pikkumustan ilmaisut olivat loistavia. Nyt täytyy keskittyä hallintaan maalimiehen luona, koska koira ei meinaa pysyä nahoissaan, kun niitä ukkoja on niin ihana löytää.

Brixille otettiin kolme ukkoa. Kaksi ensimmäistä löytyivät hyvin ja ilmaisu on alkanut parantua. Kolmannelle ukolle mennessä ohjaaja luuli tietävänsä mistä ukko löytyy ja Brixille tuli suunnittelematon tyhjä pisto, jonka koira selvitti hienosti. Intoa riitti vielä sen viimeisenkin ukon nostamiseen.

Keitalle otettiin ilmaisua, koska Keita on potenut anturavammaa. Tyttö ilmaisi hienosti ja alkaa saada jo rohkeutta ja röyhkeyttä haukkua maalimiehille. . . . kyllä siitä hyvä tulee. Aapolle otettiin pari ukkoa mielen virkistykseksi.

Aapo on kärsinyt masennuksesta (jos uskoo koiran masennukseen). Kuulo on ollut valikoiva ja into tekemiseen vaihteleva. Milla onkin nyt keskittynyt antamaan Aapolle laatuaikaa ja koira muuttui parissa päivässä takaisin omaksi itsekseen. Viikko sitten Aapo teki 4 agistarttia Purinalla, joista tuloksena tuli 1 x 5p ja 3 x HYL. Puuttuvien nollien metsästys jatkuu.

Brixi kävi tänään Ojangossa tekemässä yhden agiradan. Neidin meno oli tosi varovaista. Hypyt olivat kuitekin hyviä. Kesken Brixin radan toimitsijat saivat radan vieressä kirkumiskohtauksen (seurasivat agin MM-kisoja) ja jos koiran meno olisi ollut parempaa, niin sitten olisi harmittanut. Useamman naisihmisen kirkuminen aiheutti tietenkin sen, että pikkukoira lähti katsomaan, mikä tätejä vaivaa. Onneksi kirkumista ei esiintynyt Brixin Hali-siskon radan aikana, joka teki 0-radan ja sai ensimmäisen LUVAn. ONNEA!

lauantai 15. syyskuuta 2012

Kokeita siellä, kokeita täällä... Kokeita siellä ja täällä

Kiirettä on pitänyt koerintamalla. Eilen ajeltiin iltakokeeseen Toijalaan Brixin ja Aapon kanssa (jep... voi kai sen perjantai-illan niinkin viettää). Tämä koehan ei ollut niiden suunniteltujen menojen listalla ennenkuin pari viikkoa sitten kuultiin, että kokeessa oli reilusti tilaa. Brixi jatkoi viimeisen ykkösen metsästystä alossa ja Aapo oli ilmoitettu korkkaamaan avoin luokka tai lähinnä katsomaan, onko meillä mitään mahdollisuutta ikinä saada edes tulosta ko luokasta :) Tuomarina oli ihan uusi tuttavuus Aino Riitta Juhantalo.

Brixi

1. Luoksepäästävyys 9: Pieni keepie oli selällään tuomarin jaloissa :)
2. Paikalla makaaminen 10
3. Seuraaminen kytkettynä 5,5: Brixin kehänauhasyndrooma puhkesi kukkaan ja seuraaminen oli yhtä häröilyä.
4. Seuraaminen taluttimetta 6,5: Paikoitellen hyvääkin seuraamista mahtui mukaan, mutta edelleen koira oli ihan kuutamolla.
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6: H-I-D-A-S
6. Luoksetulo 10: Oli kyllä tosi upea. Hyvällä vauhdilla suoraan eteen ja siitä (pienen pompun saattelemana) sivulle :)
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 7: Valui perässä
8. Estehyppy 0: Brixin vire parani loppua kohden niin paljon, että pikkuruskea varasti esteelle, mitä se ei ole koskaan ennen tehnyt. Tuomarin luvalla saatiin sitten tehdä korjaava-kokeenomainen, joka meni ihan mukavasti.
9. Kokonaisvaikutus 7

Yhteensä 139p ALO3

Aapo

1. Paikalla makaaminen 10
2. Seuraaminen taluttimetta 8: Vähän oli vielä keskittyminen hukassa. Eihän me olla tokoa tehty pitkään aikaan.
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7: H-I-D-A-S
4. Luoksetulo 8: Ohjaaja käskytti kuulemma liian myöhään (ei ole muuten helppoa hahmottaa, milloin koira ja merkki ovat samalla viivalla), ja Aapo valui vielä vähän matkaa. Pysähtyi kumminkin, koska ennen koetta oli pieni epäilys, että täysillä tykitetään läpi ;)
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 7: Pysähtyi hitaasti, ja takaisin tullessa rupesi haistelemaan jotain maasta ja kääntyi poikittain... mrrr
6. Noutaminen 6,5: Ensimmäinen heittoyritys meni ihan reisille; korkeutta oli muutama metri mutta pituutta heitolla noin metri :/ Uusintaheitolla onnistui. Aapo rynni täysillä kapulalle, murisi ja kaartoi laajan kaaren kautta vinoon eteen. Pisteitä tuli kumminkin, kun tämä kuului niihin liikkeisiin, jotka itse ennalta pisteytettiin nollaksi :)
7. Kauko-ohjaus 7: Ensimmäisessä istumisessa pieni hyppy ja sitten oma-aloitteinen maahanmeno. Muissa vaihdoissa ei mitään huomauttamista.
8. Estehyppy 9,5: tuli suoraan sivulle... hmph. Hyppäsi taas vähän pitkälle ja palasi kiltisti esteen taakse istumaan; liekö siitä puolikas pois.
9. Kokonaisvaikutus 8: Tuomarin mielestä koira oli koko kokeen todella paineistunut (heh!), vaikka esitys oli tyypillistä Aapoa. Kehuja tuli ohjauksessa siitä, ettei turhia eleitä ym ollut ja noin paineistuneeksi koiraksi se on saatu hyvin toimimaan.    

Yhteensä 159p AVO2

Kotimatka sujui kamalassa kelissä, kun oli säkkipimeää ja satoi vettä. Onneksi sai ajella omaa tahtia eikä ollut kiirettä mihinkään :)

Tänään otettiin suunnaksi Hämeenlinna ja tulessa oli Keita. Kokeen tuomaroi kukapa muukaan kuin meidän kokeiden vakkari tuomari Hannele Pörsti.

1. Luoksepäästävyys 10: Keita odotti tuomaria korvat pitkin päätä ja häntä heiluen. Kun sitten tuomari kumartui neitiä rapsuttamaan, Keita nosti etutassunta tuomarin käden päälle "rapsuta lisää" -ilmeellä :) Tähän olin enemmän kuin tyytyväinen.
2. Paikalla makaaminen 9: Joku todella mahtava haju sai neidin pyörimään paikoillaan (ja syömään jotain sieltä maasta). Välillä makasi todella nätisti ja ryhdikkäästi.
3. Seuraaminen kytkettynä 7: aivan kamalaa.. Ei minkään näköistä yhteyttä koiraan.
4. Seuraaminen taluttimetta 7,5: Ehkä vähän parempaa kuin hihnassa, mutta silti kaukana Keitan omasta tasosta.
5. Liikkeestä maahanmeno 8: Tarvitsi kaksi käskyä perusasentoon, joka oli sitten vino. Ei siinä muuten mitään suurempaa vikaa tainnut olla.
6. Luoksetulo 9: Tuli päin. Perusasentoon siirtyminen vaati kaksi käskyä ja tapahtui melkoisten ääniefektien saattelemana.
7. Liikkeestä seisominen 10: Tämä ihan bueno :)
8. Estehyppy 10: Vähän pitkät piuhat, mutta koska ei vaatinut kahta käskyä, ei siitä voinut rokottaa :)
9. Kokonaisvaikutus 8

Yhteensä 172p ALO1 jaettu 4. sija
  

torstai 13. syyskuuta 2012

Agimestikset, tokokokeet ja elämää narttujen kanssa

Blogin päivitys on nyt taas ollut katkolla. Käytiin Jyväskylässä 2.9., missä Milla kisasi Aapon ja Brixin kanssa agimestiksissä. Edellisenä iltana vietiin Keita Sannalle ja Joonakselle hoitoon. Aamulla Binka pääsi suuresti rakastamansa Tuulan luo viettämään laatuaikaa. Ruskeat kelpot pakattiin autoon ja lähdettiin ajamaan Jyväskylää kohti. Koko matkan piteli pientä vesisadetta, mutta liikennettä oli tosi vähän, joten matka eteni joutuisasti ja oltiin ajoissa perillä. Aapo kisasi kaksi starttia, joista toiselta tuli 0-rata ja irtosi toinen sija yhdistyksen mestaruuskokeessa <3. Brixi debytoi 1-luokassa. Ensimmäinen rata kosahti pussiin (pikkukoira melkein meni sen) ja toisella radalla into lopahti kesken. Brixille siis vain kisakokemusta ja rapsutuksia tältä reissulta. Luokkien välissä käytiin "Jussi-sedän" luona päiväkahvilla. Edellisestä kerrasta olikin jo vierähtänyt muutama vuosi. Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että Jussi tarjosi aikoinaan kodin meidän Eppu-terrierille, kun lääkärin määräyksestä koirasta jouduttiin luopumaan. Eppu elikin Jussin luona pitkän ja onnellisen elämän <3.

Takaisin Vantaalle ajettiin Hyvinkään kautta, mistä poimittiin Keita kyytiin. Keita oli viettänyt päivää lampaiden kanssa. Binkakin haettiin vielä kotiin Tuulan luota, missä pikkumusta oli sujuvasti näytellyt Tuulalle, että meidän koirat syökin siististi pöydältä - eikö teidän?!? Pätkääkään ei pikku-prinsessa ollut näyttänyt syylliseltä seisoessaan keittiön pöydällä syömässä kissanruokaa. Kotiin palattua kello oli jo 22.30, joten muutama päivä meni sitten toipuessa matkaväsymyksestä.

Viikot on vierähtäneet treeneissä ja työmaalla. Toko-kokeessa käytiin Siuntiossa 8.9. - tuloksilla ei paljon kehuta >:(

Kokeen tuomaroi Hannele Pörsti:

Brixi ALO2 142p

1. Luoksepäästävyys 8 Ei se pienen koiran pyrstö pysy maassa, kun ihmiset on niin ihania.
2. Paikalla makaaminen 8 Pieni koira nuuski ja venytteli, siitä pistemenetykset. Ei kuitenkaan lähtenyt mihinkään, vaikka meille tuntuu aina lankeavan viereen vinkuvat ja lähtevät koirat.
3. Seuraaminen kytkettynä 7 "Kun kehään astuttiin, niin kokeeseen saavuttiin" - koira kuuro, kontaktista ei tietoakaan. Otti häiriötä vähän siitä, tuosta ja tästä. . . meille on tullut koeongelma näköjään jäädäkseen.
4. Seuraaminen taluttimetta 5 VIITONEN!!! Siitä olisi kuulunut saada miinuspisteitä!! Koeongelma vain pahenee. Liike ei ollut "seuraaminen taluttimetta" oikeampi ilmaisu olisi ollut "hengataan kentällä mitään kunnolla tekemättä".
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7 Minkä seuraamisen?!? Kyllä koira ihan nätisti osaa maahan mennä viis siitä missä se on . . . 
6. Luoksetulo 8 Liikkuri seisoi matkan varrella ja se setä piti kiertää kaukaa. . . ehtiihän sitä perille kiirettä pitämättäkin.
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 8 Siis edelleen: minkä seuraamisen?!?
8. Estehyppy 8 Koira nuuski vähän estettä.
9. Kokonaisvaikutus 6 Oli niin kamala esitys, ettei tästä olisi pitänyt saada pisteitä ollenkaan. Ohjaaja mietti joka liikkeen välissä, että mitä jos jätetään tähän, mutta kun on se periaate, että meillä mennään loppuun asti vaikka p...aaa tulee niskaan. 

Fiilis kokeen jälkeen oli tosi huono. Meille on kehittynyt koeongelma, eikä ratkaisua näytä löytyvän. Ongelman nimi on "kehänauhasyndrooma" ja se puhkeaa aina kehänauhan ylityksen yhteydessä. Ongelmaa ei ole saatu poistettua treenaamalla kehänauhan ylitystä, koska kysymyksessä on ilmeisesti vakava sairaus, joka puhkeaa vain tositilanteessa. Koska Binka on aikoinaan kärsinyt myös samasta vaivasta, se ilmeisesti liittyy jotenkin narttuhormooneihin (jokainen voi itse pohtia, onko kysymyksessä koiran vai ohjaajan hormoonit). Binkalla oireet ovat tosin lievittyneet vuosien myötä. Onneksi Keita ei vielä ole saanut tartuntaa. . .

Keita ALO3 125p

1. Luoksepäästävyys 9 Tuomari oli Keitan mielestä niin kiva, että sitä piti vähän jalan vierestä kurkkia. Keitan luokse tullessaan tuomari kysyi, että "Suunnitteletko hyppääväsi syliin?", mutta Keita kävikin selälleen, jolloin tuomari jatkoi "päätitkin valita hienovaraisemman lähestymistavan" ;D
2. Paikalla makaaminen 0 Ei niitä pisteitä anneta, jos ei jää paikalleen. Keita lähti samantien Millan perään (hmph)
3. Seuraaminen kytkettynä 8 Oli sivusta katsoen ihan hienoa.
4. Seuraaminen taluttimetta 8 Samat kommentit kuin edellä.
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 Oli ihan loistava <3
6. Luoksetulo 0 Siis mammaa ei jätetä! Eikä mamma saa jättää! Peräänhän tuo lähti ennenkuin perille päästiin.
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 Niin taitavaa :)
8. Estehyppy 10 . . . Keita osaa :)
9. Kokonaisvaikutus 8     

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Toko-koe Tuusulassa 25.8.2012

Blogi on nyt siirretty uuteen osoitteeseen. Nähtäväksi jää, jääkö tämä osoite pysyväksi. Kärsivällisyyttä ulkoasun kanssa - me vasta opetellaan.

Sitten asiaan: Käytiin eilen Tuusulassa lauman nuoriso-osaston kanssa toko-kokeessa. Tuomarina oli Hannele Pörsti.

Keita ALO1 174p

1. Luoksepäästävyys 8: Keita katsoi jo kaukaa, että tuolta se tuomari tulee. Ryömi tuomarin jalkoihin ja kääntyi selälleen "maharapsutuksia, kiitos".
2. Paikalla makaaminen 8: Ensimmäinen yritys meni pieleen. Vieressä oleva spanieli vinkui ja piippasi koko ajan kovalla äänellä. Keita tätä ihmetteli ja totesi parhaaksi lähteä Millan viereen. Hetken kuluttua nousi toinen ja kolmas ja neljäs ja viides koira, joista pari aloitti rähinän keskellä kenttää, jolloin nousi se viimeinenkin. Tuomari vihelsi pelin poikki ja antoi uuden mahdollisuuden paikkamakuuseen kaikille muille paitsi sille riitapukarille. Uusintayrityksessä Keita nuuski lonkka-asennossa, mutta ei enää yrittänyt lähteä mihinkään (järjestys vähän sotkeentui ja piippaava, vinkuva spanieli ei ollut ihan vieressä).
3. Seuraaminen kytkettynä 8,5: Oli ihan hienoa.
4. Seuraaminen taluttimetta 8: Keitalla alkoi vire vähän laskea kokeen loppua kohti (tämä oli toiseksi viimeinen liike muistaakseni)
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10: Oli tosi bueno :).
6. Luoksetulo 9: Keita juoksi täysiä eteen. Sivulletulokäskyn jälkeen työnsi päänsä Millan jalkojen väliin . . . tätä on esiintynyt ennenkin.
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9: Oli hieno. Olisiko vino perusasento vienyt pisteitä.
8. Estehyppy 10: Ei mitään huomautettavaa <3
9. Kokonaisvaikutus 8

Vire alkoi Keitalla laskea kokeen loppua kohti. Aina ei jaksa muistaa, että monessa suhteessa lauman kuopus on vielä ihan vauva, vaikka se jo paljon osaakin.

Brixi ALO2 146p.

Ei Brixille ykköstulosta vieläkään. Koira oli ihan hyvässä vireessä kehänauhan ulkopuolella. Kehänauhan ylityksen jälkeen päällemme laskeutui joku Tsernobilin jäänne, joka vei kaiken tekemisen ilon. Koko suoritus oli pisteistä huolimatta ihan kamalaa katsottavaa. Koira ei yhtään mukana. . . alkaako Brixinkin kohdalla tämä "Elämää nartun kanssa" postaus?!? Ei sillä voi joka kuukausi juoksukaan olla!!!

1. Luoksepäästävyys 8: Koira oli tällä kertaa "hillityn" luoksepäästävä: ryömi tuomarin jalkoihin selälleen rapsutettavaksi. Kaikki muut koirat rivissä saivat 10-luoksepäästävyyden, mutta meidän perheessä. . . .
2. Paikalla makaaminen 10: Tästä olen niin ylpeä <3. Ensimmäisellä yrityksellä Brixi oli viimeinen koira, joka pysyi paikkamakuussa. Tosin Brixikin nousi, kun kentän keskellä alkoi rähinä, mutta tuli ensimmäisestä kutsusta suoraan luokse. Uusintayrityksessä ei huomautettavaa (okei, oli lonkka-asennossa). Päädyttiin Keitan viereen ja Keita vähän kurkki Brixiä, joka ei ollut moista näkevinäänkään.
3. Seuraaminen kytkettynä 6: Tässä ne korvat sitten jäivät matkasta ja koira kans. Ihan kamalaa samaan suuntaan kävelyä, ei kontaktista tietoakaan. Perusasento? Mikä perusasento?!?
4. Seuraaminen taluttimetta 5: Ja eikun muuttui koko ajan kamalammaksi. Ei ole kuullutkaan mistään seuraamisesta!!!
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7: Valmisteleva osuus taas ihan syvältä ja pimeästä. Ei tuo vauhtikaan päätä huimannut.
6. Luoksetulo 7: Jos tuo olisi vielä vähän hitaammin tullut, niin olisi valunut takaperin.
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 8: Valmisteleva taas yhtä kärsimystä. Se seisoi sittenkin.
8. Estehyppy 9: Pistemenetys tuli varmaan siitä, kun koira ennakoi perusasentoon istumisen. Muuten ei huomautettavaa.
9. Kokonaisvaikutus 7

Illalla käytiin vielä ottamassa vähän treeniä ajatuksella "mikä koiraa vaivaa". Pienillä kurinpalautuksellisilla keinoilla saatiin kuulo palaamaan molempiin korviin ja koira teki tosi hyvin hommia. Nyt pistää miettimään alkaako meillä tämänkin nartun kanssa "Nämä-on-treenit-ja-koira-osaa" versus "Tämä-on-koe-ja-koiraa-alkaa-ahdistaa".