Kelpiet ja bortsu

Kelpiet ja bortsu
Meidän jengi

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Uusi aluevaltaus

Taas on blogin päivitys polkenut paikallaan. Tässä kooste viimeaikaisista tapahtumista.

Harmi kävi terveystarkastuksissa lokakuun alussa. Poika osoittautui rakenteellisesti terveeksi. Harmittavin tulos oli C/C lonkat (neljän A-lonkkaisen koiran jälkeen tämä oli kai jo tilastollisesti odotettavissa). Hyvä uutinen on, ettei lonkissa ole nivelrikkoa. Molemmat lonkat ovat kuitenkin hieman löysät, siitä tulos. Koko koira oli löysä ensimmäisen elinvuotensa ja liikkui kuin ameeba, lonkat sitten jäivätkin sellaisiksi. Harrastamiseen lonkkalausunto ei vaikuta, joten näillä nyt sitten mennään. Selkä oli kaikin puolin kunnossa: LTV0. Selkätulosta eniten jännitettiinkin ennen kuvausta, koska Harmin isältähän löytyi LTV4. Nyt sitten peukutetaan, että pentuesisaruksetkin kävisivät kaikki virallisissa terveystarkastuksissa lonkkien ja selän osalta.

Binka on käynyt pari kertaa syksyn aikana hierottavana. Ensimmäisellä käyntikerralla hieroja kyseli koiran ikää ja totesi sitten, että tämän ikäisellä koiralla näkee harvoin yhtä hyviä reisilihaksia. Tämä tietenkin lämmitti omistajan mieltä, vaikka hävettikin tunnustaa, että koira liikkuu kyllä ihan oman halunsa mukaan ja aniharvoin erehtyy juoksemaan. Kaikki liikkuminen kyllä tapahtuu pääasiassa pehmeällä pohjalla, sillä aikoja sitten jo huomattiin, että asfaltilla kävely ei sovi etenkään lyhytlanteiselle, sipsuttavalle koiralle (ei kovin joustava alusta kyllä kenellekään). Binkaa ei tahdo saada pitkälle askeleelle millään: selän ja reisien jumien kanssa jatketaan vielä työstämistä. Portaissa kävely sujuu kyllä mitä mainioimmin.

Aapo suoritti viikonloppuna uuden aluevaltauksen, Milla ja Aapo osallistuivat ensimmäisiin rally-toko kisoihinsa. Saavutuksena oli 97p HYV. Aapo tosin taisin ensin luulla, että tulossa on agilityä, kun koe oli hallissa ja sisälsi samaan tapaan rataan tutustumisen. Videokamerakin kaivettiin pitkästä aikaa esiin tapahtuman kunniaksi (ja kiireesti ladattiin sitä hallissa, että saadaan pieni pätkä kuvattua).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti