Kelpiet ja bortsu

Kelpiet ja bortsu
Meidän jengi

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Aina ei voi voittaa. . . ei edes joka kerta

Siinä siis lyhyesti tämän päivän toko-kokeen saldo.

Binka ja Brixi oli ilmoitettu toko-kokeeseen Porvooseen. Keitan osallistuminen peruuntui juoksujen takia ja Aapo on nyt vähäksi aikaa naurattanut riittävästi toko-tuomareita. Merja siis kuitenkin ajeli vesisateessa kelpie-neitojen kanssa kokeeseen, mistä ei jäänyt jälkipolville paljon kerrottavaa. Tuomarina oli Riikka Pulliainen.

BRIXI aloitti ensimmäisenä avoimessa luokassa.
1. Paikalla makaaminen 5: Oli venytellyt takajalat suorina, jossakin vaiheessa oli noussut seisomaan. Ohjaajan palatessa koira löytyi poikittain makaamasta melkein siinä mihin oli jätetty.
2. Seuraaminen taluttimetta 0: Teki sitten pohjat :( Päiväkävelyä koko rahan edestä.
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9: Olisiko tuo seuraamisosuus aiheuttanut pistemenetyksen.
4. Luoksetulo 0: Ei pysähtynyt käskystä. Jäi varmaankin seisomaan tai jotakin muuta ylimääräistä, koska pistemenetykset olivat enemmän kuin läpijuoksusta.
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 0: Pysähtyi hienosti, mutta lähti tulemaan ohjaajaa vastaan.
6. Noutaminen 6: Vähän oli hidas. En muista mitä muuta vikaa siinä oli.
7. Kauko-ohjaus 0: Yhteyskaapelit olivat taas poikki ja koira esitti loistavaa paikallaan makaamista.
8. Estehyppy 5: Tarvitsi kaksoiskäskyn istumiseen ja takaisin hyppäämiseen.
9. Kokonaisvaikutus 7: Koira oli "laama" läpi koko kokeen.

Yhteensä 62p AVO0

Brixi ei vaikuttanut olevan ihan kunnossa, äkisteli kakkaamisen kanssa ennen koetta lenkillä ja kokeen alkamista odotellessa. Sitten vielä uudelleen kokeen jälkeen. Nyt on vain nukkunut surkean näköisenä. Virettä hakiessa ei tarttunut leluun (ei kuitenkaan ihan ihmeellistä Brixin kanssa, joka saattaa välillä olla sitä mieltä, että namipalkka on ainoa oikea), otti kuitenkin namin ja pyyteli lisää.

BINKA jatkoi voittaja-luokassa.
1. Paikalla makaaminen 10: Yritti mennä valmiiksi makaamaan siinä vaiheessa, kun muita koiria vielä tuli kehään.
2. Seuraaminen taluttimetta 6,5: Aluksi ihan kamalaa, mutta paransi loppua kohti. Tuomaria kiinnosti, miksi koira katseli välillä ohjaajan jalkoja (kannattaa siis aina joskus astua koiran tassulle).
3. Istuminen seuraamisen yhteydessä 8: Ohjaaja mokasi ja unohti mitä oli tekemässä, varmisti sen vielä liikkurilta liikkeen alkamisen jälkeen.
4. Luoksetulo 5: Valui molemmissa pysähtymisissä.
5. Ruutu 9: Seisomiskäskystä pysähtyi vasta ruudun toisessa reunassa, tuomarin mukaan tästä pistemenetys.
6. Estenouto 8: Oli kuulemma nytkähtänyt kapulaa heitettäessä. Jäi vähän kauaksi ja perusasento vino.
7. Metallinouto 7,5: Taas heitettäessä nytkähdys. Haukahti kapulalle ja sama selitys kuin edellä.
8. Tunnistusnouto 0: Maistoi viereistä kapulaa ennen oman nostamista. Tuomari puuttui lähetyskäskyyn "etsioma" ja tulkitsi sen kahdeksi sanaksi (oli eka kerta kokeessa).
9. Kauko-ohjaus 6,5: Yksi kaksoiskäsky. Edestakaisesta liikkeestä en osaa sanoa, mutta koira päätyi samaan pisteeseen kuin mistä liike alkoi.
10. Kokonaisvaikutus 8.

Yhteensä 211p VOI3 sij.3

Tänään ei siis pisteillä juhlittu. Tuomari oli ihan mukava ja suosi sosiaalista palkkausta liikkeiden välissä. Pistemenetyksiä tuli kuitenkin aika tiukalla seulalla läpi koko kokeen. Voittaja-luokassa ei saatu yhtään ykköstulosta. Saatiin me kuitenkin taas lahja-kassi kotiin vietäväksi tuolla sijoituksella. Kuvaa ei kuitenkaan ole nyt tiedossa, koska vähän koko koe jäi harmittamaan.

Keitan juoksut ovat pistäneet Aapon pään sekaisin ja parina yönä herra Hoopo on marssinut pitkin eteistä häiriten muiden unta. Brixi on löytänyt itsestään leikkitädin ja huolehtii omalta osaltaan Harmin leikittämisestä. Tosin kurinpidollinenkin puoli on tallessa etenkin, jos koiranpentu päättää kokeilla hampaitaan Brixin poskeen (kuten eilen illalla). Brixi tekee hyvin selväksi, ettei moinen käyttäytyminen sovi. Harmi on luovuttanut Binkan hoivavietin suhteen ja alistuu nöyrästi siihen, että iltatoimiin kuuluu silmien ja korvien puhdistaminen. Keitan juoksut eivät vielä Harmiin vaikuta vaan Keita on edelleen Harmin lelu, joka antaa purra ja riepottaa itseään sanomatta pahaa sanaa. Ja Aapo ei ole päässyt yli siitä, että Harmilla on leluja...

Laumaulkoilua:

Brixi kukkulan kuningas.

Pikku-musta.

Harmi ja keppi.

1 kommentti:

  1. Meillä on käskynä tunnareissa etsioma ja olen sitä parilta tuomarilta kysynyt että onko se OK (ei olla kisattu, mutta varmistin ennen käyttöä että sopiiko se). Kuulemma on OK, jos sanotaan yhteen nopeasti (niin kuin Merjakin varmaan teki). Erikoista ettei teille käynytkään se.

    VastaaPoista