Kelpiet ja bortsu

Kelpiet ja bortsu
Meidän jengi

lauantai 5. lokakuuta 2013

Metsään on tullut jo syys . . .

. . . ja lohduton hämäryys. Arki-iltoina työpäivän jälkeen on turha yrittää metsätreeniä. Heijastinliivit on kaivettu esille ilta- ja aamu-ulkoilua varten. Kelpieillä on vielä vanhat itse tehdyt heijastinliivit, mutta Keita on meidän tyyli-ikoni:D Milla hankki Kekkikselle hienon Hurtan heijastinliivin (vetoketjukiinnitys selän päällä). Ei tarvitse pelätä, että putoaa päältä ;)

Arki-iltaisin on käyty lähikentillä treenaamassa tokoa. Onneksi vielä löytyy valaistuja kenttiä, vaikka Vantaan kaupunki aikookin sammuttaa valot kentiltä tarpeettomina. Brixin treenivire tokossa/tottiksessa on löytynyt kesän jälkeen uudelleen. Ilmeisesti neidin hormoonituotanto vaikuttaa tuohon vireystilaan huomattavasti. Kesän "laamailu" johtui siitä, että neiti kuvitteli olevansa raskaana - hmph! Käytiin hakemassa ruskeille rokotukset ja eläinlääkäri huomasi, että neidillä on maidontuotanto käynnissä muutamassa nisässä. Pääasiassa kesän ajan on treenattu metsässä ja sinne asti ei hormoonit vaikuta, joten tyhmä emäntä on vain ihmetellyt tuota yhteistyön puutetta tottelevaisuuspuolella.

Jälkitreeneissä on Brixin kanssa keskitytty keppi-ilmaisun parantamiseen. Vauhtia on saatu vähenemään tekemällä paljon kulmia ja paljon keppejä. Viikko sitten käytiin Hyvinkäällä hyödyntämässä vieraita maastoja, kun Sanna järjesti Metalli-pennuille jälkipäivän. Milla ja Keita toimivat mallikoirakkona kakaroille. Merja onnistui demostroimaan kuinka-eksyt-jälkimetsään-gps-taskussa (vihje: vieraaseen metsään mennessä kannattaa painaa gps:n jäljen ÄLÄ TALLENNA nappia).

Kuvan (c)Sanna Jääskeläinen

Kuvan (c)Sanna Jääskeläinen

Kuvan (c)Sanna Jääskeläinen

Päivä oli tosi mukava ja pentuja oli kiva nähdä - hienoja pieniä jälkikoiran alkuja niistä on kasvamassa. Kiitos Sannalle, että saatiin osallistua. Päivän päätteeksi tehtiin vielä Brixille ja Binkalle esine-etsintää pienelle kaistaleelle. Täytyy myöntää, että nykyisin tulee esineitä treenattua lähinnä kaistaleilla, kun ne on niin nopea tallata.

Aapo oli mukana hengailemassa. Edellisenä päivänä Milla ja Aapo olivan Purinalla agi-kisoissa. Kotiin tuomisina oli kaksi 0-rataa :) HYL-putki saatiin nyt poikki ainakin hetkellisesti (edellinen 0-rata taitaa olla joskus viime talvena).

Keitalla ja Aapolla on nyt ollut vähän pidempi hakutauko, johtuen ohjaajan sairastumisesta. Treenitkin on nyt valon puutteen takia siirretty viikonlopulle. Viime hakutreeneissä Brixille tehtiin "källi" ja maalimies oli n. 1m syvän maakuopan pohjalla. Ohjaaja oli "ilkeä" eikä antanut maalimiehen auttaa koiraa, joten pieni ruskea joutui ratkaisemaan ilmaisemisen ongelmansa ihan itse. Aikansa pieni koira vinkui montun reunalla ja ohjaajan kutsuessa meinasi jo lähteä, mutta pienessä päässään mietti sitten, että "ei tätä noin kuulu ratkaista". Koira pyörähti takaisin maalimiehelle (liikkui poispäin ensin n. 3m) ja aloitti haukun :) MAALIMIESMOTIVAATIO ON KUNNOSSA!

Käytiin vielä tutustumassa uuteen harrastukseen: lastenvetoon. Lapsia ei vielä pitkään aikaan uskalla meidän kyytiin laittaa, mutta kipinä on sytytetty. Aapo pääsi pienen ihmettelyn jälkeen jyvälle vaunujen vetämisestä ja toimi kuin olisi ikänsä aisojen välissä ollut. Binka sai kehuja rauhallisuudesta, aisat eivät kovin kummallista reaktiota aiheuttaneet. Brixille ei löytynyt tarpeeksi pieniä valjaita, joten ei voitu vetoa kokeilla. Vaunuihin suhtautui kuitenkin ihan rauhallisesti ja järjestäjät ehdottivatkin, että opetetaan se istumaan kyydissä ;). Keita on vielä nuori koira, jota aisat vähän hermostuttivat - on vielä niin pahuksen nopea liikkeissään, että on vähän hankala ohjata. Saatiin kuitenkin harrastus alulle, siitä on hyvä jatkaa.

Ja kaiken tekemisen lomassa on ehditty vain hengailemaan. . .

Aapo, Keita ja Brixi

Binka

Sisko ja sen veli

Brixi metsässä (on ihan yksi mun lempikuvista)

2 kommenttia:

  1. Keitan jälkivaljaat on niin mageet että ny ois pakko saada systerilleen samanlaiset! Mistäs noin päheitä saa...? :)

    VastaaPoista
  2. Noi löydettiin Ninnin (koiraurheilu.fi) poistolaarista. Oli tosi hyvä tuuri löytää parit nahkaiset valjaat pienille koirille - hyllyssä oli vaan isojen koirien valjaita. Seuraavaksi lähdetään etsimään pienen koiran vetovaljaita ;)

    VastaaPoista