Kelpiet ja bortsu

Kelpiet ja bortsu
Meidän jengi

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kuka vei suloisen koiranpennun?

Ja antoi tilalle teinihirviön? Harmin ensimmäinen uhmaikä on alkanut. Korvat on lakanneet toimimasta. Hampaita käytetään milloin mihinkin. Osansa teinihirviön hyökkäyksistä saavat aikuiset koirat, mutta välittääkö hirviö kurinpalautuksesta?!? Ei todellakaan! Pienet harmaat aivosolut raksuttavat ja ilmeestä näkee, että koiralla on suuria suunnitelmia. Harmi on myös meidän eniten ääntelevä kelpie - bordercolliella on ollut ihan oma ääniskaalansa. Harmin ääntely muistuttaa lähinnä kollikissan mouruamista ja tulee esiin suunnattomana huomion hakemisena. Jo opitut peruskäskyt ovat painuneet uhnolaan. Tottelevaisuus on lähinnä yritystä pitää kontaktia edes sen 2 sekuntia. Dreamoor-porukan kanssa on oltu Virve Sormusen toko-koulutuksessa. Koiran edistymisestä en osaa sanoa mitään, mutta ohjaaja on saanut tarvitsemaansa henkistä tukea.

Treenimotivaatio on muutenkin hukassa. Brixin kanssa on yritetty saada noutoihin vauhtia kiertämisen kautta. Vire on noussut hyvin, lieveilmiönä esiin on tullut ohjaajan edessä haukkuminen. Haukkuminen on sitten siirtynyt muuhunkin tekemiseen, mikä tuli ikävällä tavalla esiin viikko sitten esineruudussa: koira jäi viiden metrin päähän ohjaajasta haukkumaan. . . yritä tässä sitten harrastaa. Yhden asian jos saat korjattua niin jo toisesta mättää. Viikko sitten oltiin Lopella jälkipäivällä, Brixin jälkeen olin tosi tyytyväinen. Jäljen tekijä ymmärsi ohjeet väärin ja jätti keppimerkit pois. Piti sitten ihan oikeasti lukea koiraa, joka ilmaisi kahdeksasta kepistä kuusi :) Brixin keppi-ilmaisu on ohjaajalle vaikeaa luettavaa, koska koira ei mene maahan eikä nosta keppiä suuhun - lähinnä vain näyttää, että tässä se on! Otatko vai jatketaanko matkaa? Harmille tehtiin namijälki, mikä jäi liian lyhyeksi. Pitäisi vaan reilusti alkaa tehdä pidempiä jälkiä.

Binkan kanssa on tehty keveitä toko-treenejä. Nyt pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa selata koekalenteria. Binkan kanssa on hakusessa vielä se viimeinen voittaja-luokan ykkönen.

Aapon kanssa on tehty tokoa vaihtelevalla menestyksellä. Ruudussa on näkynyt jo pienen pientä edistymistä, mutta tunnari sitä vastoin on levinnyt totaalisesti. Viimeksi Aapo yritti tuoda kaikki muut kapulat paitsi sen oman (huoh!). Jos me oikein ahkerasti treenataan, niin ehkä me päästään kokeisiin siinä vaiheessa, kun Aapo täyttää kymmenen.

Keitan kanssa käytiin pari viikkoa sitten jäljellä teemana janat. Niissä on vielä aika lailla hiomista, mutta itse jäljestys sujuu oikein mukavasti. Tottista/tokoa on väännetty. Jäävien kanssa oli tauon jälkeen vaikeuksia, kun siirryttiin tokon jääviin (seisominen ja maahanmeno). Keita oli sitä mieltä, että idiootti ohjaaja on nyt unohtanut järjestyksen, kun ensinhän tulee istuminen ja sitten maahameno ja luoksetulo. Tuli ehkä hinkattua tätä aika paljon ennen koetta. 

1 kommentti:

  1. Ai teilläkin on tuollainen uhmaikäinen tottelematon pikkukelpie :) Täällä on ollut jo muutaman viikon korvaton ja kaikki käskyt unohtanut teini.. Toivotaan että tuo vaihe menisi hyvin pian ohi.. :)

    VastaaPoista